Tunnustuksia

Olen feministi. Olen myös viherpiipertäjä, kukkahattutäti, pilkunrakastelija, kielipoliisi ja ärsyttävä besserwisser.

Olen myös laiska kaikissa näissä. Saatan jättää avaamatta suuni työpaikan kahvipöydän keskustelussa naisten eurosta, koska olen valvonut kipeän lapsen kanssa viime yönä, ja haluan juoda kuppini kahvia loppuun, kun se on vielä lämmintä. Kukkahattuilen vain minulle tärkeissä asioissa, ja olen kaksinaismoralistinen senkin suhteen. Teen varmasti enemmän pilkkuvirheitä yrittäessäni olla oikeakielinen, kuin joku, joka ei oikeasti yritä (tämäkin lause tuotti sunnaattomia vaikeuksia; pilkku ennen kuin sanaa, vai ei?). Viljelen anglismeja, etenkin puhekielessä, vaikka oikeasti vihaan niitä. Viimeistään peruskoulussa opin, että besserwisseröinnillä ei saa kavereita, vaikka oikeat ystävät kuulemma tykkäävät siitäkin puolesta minussa.

Olen sitä mieltä, että kotityöt tulisi jakaa perheessä tasapuolisesti. Ei myöskään ole miesten ja naisten töitä, vaan nainen voi ajaa nurmikkoa ja vaihtaa renkaita siinä missä mies silittää housuja ja pestä kakkapyllyjä. Miksi sitten tunnen niin suurta syyllisyyttä, että meillä harvemmin paikat kiiltävät, lelut lojuvat lattioilla, ja vaatteet ovat kissankarvoissa? Miksi lyön itselleni huonon huushollarin leiman otsaan, kun meitä on kuitenkin kaksi älyltään ja toimintakyvyltään täysin tasaveroista aikuista perheessä?

Sisäinen feministini kapinoi sitä vastaan, että kotityöt ovat naisen vastuulla, ja kodin kiiltävyys on mitta, jolla hyvää naiseutta ja vaimoutta mitataan. Jonnekin alitajunnan syövereihin ovat imeytyneet mummun "naisella pitää olla aina rätti kädessä"-fraasi, sekä äidin paniikkisiivous aina ennen mummun tekemaan tupatarkastusta a.k.a vierailua. Vaikka olemmekin miehen kanssa 80-luvun alun Y-sukupolvea, joka on enemmän tasa-arvoista  keskenään kuin mikään sukupolvi aiemmin, on meillä silti rasitteena lapsuudenkotiemme asetelmat, jotka toistavat 50-lukuista fantasiaa uhrautuvista, rätti kädessä kotia puunaavista äideistä (meidän molempien äidit kävivät töissä, joten mistään kotiäitifantasiasta ei ole kyse).