Illanvirkkuuden kirous

Kun vasta odotin esikoista, pahin painajaiseni oli saada aamuvirkku lapsi. Emme mieheni kanssa ole aamuihmisiä, vaan meistä paras heräämisaika on siinä klo 8 ja 10 välillä. Kun esikoinen sitten kerran vauvana heräsi klo 6, ajattelin, että tässä se sitten oli, hyvästi myöhään nukkuminen viikonloppuisin! Kuinka väärässä olinkaan. Seuraavana aamuna vauva nukkui taas klo 10 asti. Ja kuinka väärässä olinkaan manatessani aamuvirkkuutta pahimmaksi painajaisekseni. Koska pahinta on saada kaksi illanvirkkua lasta.

Maailma on nimittäin edelleen aamuvirkkujen. Huolimatta siitä, että elämme 2010-lukua, ja vain ehkä prosentti työväestöstä saa elantonsa suoraan maataloudesta, yhteiskunnan kello on edelleen ajastettu agraariyhteisön tahtiin. Klo 6.30 on suotuisa aika herätä. Klo 8.15 aukeavat valtion virastot, koululaiset kerääntyvät jonoihin koulujen oville, ja päiväkodeissa tarjoillaan aamiainen. Lounasaika on klo 11-13, ja illalla kaikkia nukuttaa viimeistään kymppiuutisten jälkeen.

Tätä kirjoittaessani esikoiseni haukottelee edelleen sängyssä. Väsyneenä, mutta hereillä. Kuopus sentään nukahti puoli tuntia sitten. Huomenna aamulla kiskon väsyneitä lapsia ylös sängystä klo 8, koska juna ei odota (eikä e-lippua kannata vaihtaa). Päiväkotiaamuina klo 7.15 herätykset ovat lapsille raskaita, vaikka unille oltaisiin päästy ihan ihmisten aikoihin. Käytämme miehen kanssa jo nyt liukumaa hyväksemme, mutta aamupalalle on päiväkodille ehdittävä, koska muuten emme ehdi ajoissa hakemaan lapsia iltapäivällä.

On illanvirkkuudessa hyvät puolensakin. Onhan viikonloppuna ja lomalla kiva valvoa vähän myöhempään tietäen, että aamulla heleä-ääniset lapset eivät herätä kukonlaulun aikaan. Me kaikki nautimme aamu-unista ilman herätyskellon ärsyttävää piipitystä. Mutta arkeen siirtyminen on vaikeaa.

Olen kyllä lukenut uniasiantuntijoiden ohjeita siitä, miten viikonloppuisin tulisi noudattaa suurin piirtein samaa rytmiä kuin arkena. Lomalta paluuta helpottamaan pitäisi rytmiä alkaa rukata jo ainakin viikkoa ennen arkeen palaamista. Joululomalla se olisi tarkoittanut sitä, että viimeistään Tapanina olisimme heränneet Lumian Lyhty-herätyksen pimpotukseen.

Minun on vaikea hyväksyä, että myös vapaa-ajallani unirytmiäni säätelee jokin tuhatvuotinen pakko herätä klo 6 lypsämään lehmät, joita minulla ei ole. En suostu kellon orjaksi viikonloppuaamuisin. Joten puren hammasta, ja säälin lapsiani, jotka vielä 2010-luvullakin ovat omituisia poikkeamia siitä ainoasta oikeasta ja hyväksytystä elämänrytmistä.

Ps. Onneksi olen hidas kirjoittaja, ja julkaisuhetkellä esikoinenkin on jo unten mailla.

Pillow talk

Kuopus: "Äiti, lampun väri vaihtuu!"
Minä: "Niin, sinun uusi hieno yölamppu vaihtaa väriä."
K: "Äiti, lampun väri vaihtuu!"
M: "Niin vaihtuu, se on hieno lamppu."
K: "Äiti, lampun väri vaihtuu!"
Esikoinen: "Mikä lamppu vaihtaa väriä?"
M: "Siskon uusi lamppu vaihtaa väriä. Pää tyynyyn ja nukkumaan."
K: "Äiti, lampun väri vaihtuu!"
M: "Lampun väri vaihtuu, nyt hiljaa ja aletaan nukkua."
E: "Minkä värinen se nyt on?"
M: "Nyt hiljaa!"
K: "Äiti, lampun väri vaihtuu!"
E: "Minkä värinen se NYT on?"
M: "Punainen, NYT hiljaa!"
K: "Äiti, lampun väri vaihtuu!"
M: "Shh, nyt nukutaan."
K: "Äiti, lampun väri vaihtuu!"
M: "Shh."
K: "Äiti, lampun väri vaihtuu!"
K: "Äiti, lampun väri vaihtuu!"
 K: "Äiti, lampun väri vaihtuu!"
M: NYT HILJAA TAI KAIKKI LAMPUT SAMMUU, ONKO SELVÄ!"

*****

Kuopus: "Äiti, lampun väri vaihtuu!"
M: "..."