Valentinuksen päivä

Muistan miestäni tänään Valentinuksen päivänä tällä kortilla:

Blogin lukijoille toivotan hyvää ystävänpäivää, ja lupaan olla parempi blogiystävä heti ensi viikosta eteenpäin. Pus och kram! <3

Kun mies lukee salaa blogia

... voi käydä kummia. Sattuipa nimittäin eilen, että mies itse ehdotti, että hän ottaa kontolleen tiskit, ja minä saan hoitaa pyykit (poislukien ne säbäkamat)!

Tässä siis erinomainen todiste, että a) blogin kautta voi viestä myös parisuhteessa, ja b) jos julkisesti tekee jonkun lupauksen, on sen toteutuminen paljon todennäköisempää kuin jos lupaa vain omassa päässään.

Joten täten lupaan pussata miestäni tänään oikein monta kertaa, koska se on niin ihana! <3

Mikä meitä yhdistää

Aioin osallistua tähän Leopardikuningattaren ainekirjoitushaasteesen ihan oikeana päivänä. Mutta sitten kirjoitinkin gradua koko viime viikonlopun.

Meillä oli hääpäivä tällä viikolla, ja tänään juhlistamme sitä ihan kaksin miehen kanssa. Hääpäivä on yleensä se päivä vuodesta, kun katson miestäni ja huokaan mielessäni: "Tuon miehen minä valitsin. Tuon miehen minä valitsen tänäänkin."

Viimeinen vuosi on ollut melkoista ylä- ja alamäkeä parisuhteessamme. Kuopuksen syntymän jälkeen sairastuin masennukseen. Vuosi sitten loppukesästä tilanne kärjistyi, ja hakeuduimme pariterapiaan, jota kautta pääsin itse lyhytterapiaan ja sain lääkityksen. Minulla on huono tapa heijastaa omat kriisini parisuhteeseen, mutta tällä kertaa myös parisuhteessa oli rakoilua. Meillä oli paljon riitoja, mies teki paljon töitä, ja minä koin olevani täysin hukassa vaimona, äitinä ja ihmisenä. Koin, etten saanut tukea mistään, ja mies koki, että minä olen kohtuuton vaatiessani niin paljon. Myös E-sanaa väläyteltiin. Mutta valitsimme kuitenkin toisin, valitsimme terapian, valitsimme tehdä töitä suhteen eteen, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin.

Nyt voi ehkä sanoa, että se kannatti. Pahin on takana päin. Valitsimme oikein, kun valitsimme jatkaa rakastamista, vaikka se olikin vaikeaa. Yhteiset valinnat yhdistävät. Valitsimme toisemme, valitsimme yrittää saada lapsia, valitsimme mennä naimisiin. Valitsimme yhteisen kotimme, valitsimme lemmikit, valitsimme auton. Toki kaikesta emme ole aina olleet yhtä mieltä, ja joissain asioissa toisen on ollut pakko luopua jostain, tai olemme molemmat luopuneet jostain, löytääksemme komrpomissin. Mutta sekin on valinta, ja me olemme kunnioittaneet toistemme vapautta valita.

Täytyy myöntää, että kirjoitustani inspiroi Jean-Paul Sartren käsitys rakkaudesta ja valitsemisesta: "Koetulla rakkaudella ja päätetyllä rakkaudella ei ole mitään eroa. Se että ihminen tahtoo rakastaa ja että ihminen rakastaa ovat sama asia, sillä rakkaus on sitä, että valitsee itsensä rakastavana. Tämä ei tarkoita, että jos päätän haluavani nyt rakastaa, niin se on sama kuin ”itsestään tullut puhdas” rakkaus. Päätös rakastaa on tehty vain eri tasolla, arvopainotteissa. Jos arvomaailmani tukee sitä, niin silloin tietyssä tilanteessa valitsen tiedostamatta rakkauden intentionaaliseksi suhteeksi tietoisuuteni ja todellisuuden välillä, eli toimin rakastuneesti." Lähde: Wikipedia

Meitä yhdistää myös huumorintaju. Joskus lapsellinen, joskus vähän ilkeäkin, joskus ihan vaan typerä puujalkavitsihuumorintaju. Meillä on joissain asioissa erilainen arvomaailma, mutta meitä yhdistää keskustelunhalu ja halu ymmärtää toista. Tykkäämme väitellä, vaikka välillä väittely meneekin pintaa syvemmälle, henkilökohtaiseksi. Mutta tässäkin, kuten niin monessa asiassa, ovat kulmat vuosien myötä hioutuneet, eivätkä kipinät lentele enää niin voimakkaasti tulenaroista asioista puhuttaessa.

Olemme molemmat luonnontieteilijöitä, joten meitä yhdistää koulutuksen lisäksi myös tietynlainen tapa jäsentää maailmaa. Minä olen meistä tunteellisempi, mutta me molemmat haluamme tutkia, analysoida ja pohtia asioita monelta kantilta ennen päätösten tekemistä. Meillä ei ole yhteisiä harrastuksia, mutta silti tykkäämme viettää vapaa-aikaamme melko samalla tavalla; perheen parissa, turhia kiirehtimättä, välillä laiskotellen.

Olen tuntenut mieheni puolet elämästäni. Olemme tänä aikana kasvaneet epävarmoista teineistä nuoriksi aikuisiksi ja edelleen vanhemmiksi. On vaikeaa, lähes mahdotonta, kuvitella elämää ilman häntä, koska lähes yhtä vaikeaa on muistella aikaa, jolloin hän ei ole ollut osa elämääni.