Olen aina hiukan karsastanut elämäntapaoppaita. Niissä onnen avain on yksinkertainen: muuta yksi (tai muutama) asia elämästäsi, ja kaikki on paremmin. Jo nuorena ymmärsin, ettei elämä ole yksinkertaista. On asioita, joille ei voi yhtään mitään. Se, mitä en ymmärtänyt, oli oma suhtautuminen ja millainen kokonaisvaltainen vaikutus sillä on. Näkökulman vaihtaminen voi kuulostaa helppoheikkimäiseltä ratkaisulta. Jos vain alan ajatella asioista eri tavalla, niin - naps! Tulen onnelliseksi. Mutta se ei ole helppoa, sen opin viimeistään terapiassa.
Kulunut vuosi on ollut suhteellisen tasapainoista aikaa minulle itselleni, ja myös parisuhteellemme. Miksi sitten tartuin (tai oikeammin latasin, koska e-kirja) Suvi Tirkkosen "Himoitse, leiki ja rakasta. Avioliiton pelastustarina" -kirjaan? Varmaankin siksi, että tasapainoisuudestaan huolimatta elämässäni on edelleen asioita, joiden toivoisin muuttuvan.
 |
| Kuva: Adlibris |
Minulle on ollut tärkeää tuntea itseni ja menneisyyteni, jotta voisin löytää ratkaisut ongelmiini tässä hetkessä. Siinä mielessä "Himoitse, leiki ja rakasta" oli hyvin antoisa, koska siinä valotettiin hyvin menneisyyden suomalaisen naisen ja miehen rooleja perheessä ja parisuhteessa. Kätevän emännän roolin painolasti on nykynaisen harteilla edelleen. Mitä muuta tämän bloginkaan nimi kertoo kuin syyllisyydestä siitä, etten koe koskaan olevani riittävän hyvä vaimona, äitinä ja kodinhengettärenä?
Nämä patriarkaalisesta agraariyhteiskunnasta ponnistavat roolit vaikuttavat edelleen meissä, sillä menneisyys ei ole kovin kaukana, vaan edelleen läsnä omien vanhempiemme muodossa. Parisuhteen ja sen sisäisten roolien mallit omaksutaan jo varhaislapsuudessa. Ei ole samantekevää miten me käyttäydymme lastemme edessä. Tästä puhuimme mieheni kanssa paljon myös pariterapiassa, toisin kuin Tirkkosen pariskunta. Hiukan kaihersi, kuinka kirjassa lytättiin pariterapia. Ehkä meillä sitten sattui vain huikaiseva tuuri, kun saimme molemmat terapiasta paljon irti, vaikka olemmekin aina olleet keskusteleva pariskunta. Saimme myös niitä konkreettisia vinkkejä, joita Tirkkonen jäi omassa terapiassaan kaipaamaan.
"Himoitse, leiki ja rakasta" oli helppolukuinen ja kohtuullisen koukuttava kirja. Historiallinen näkökulma oli, kuten edellä jo mainitsin, mielenkiintoinen. Tosin jotkin evoluutioon viittaavat osat olisin jättänyt pois. Itse aiheen parissa puuhastelleena ja ihmisevoluutiota opiskelleena en olisi aivan niin suoria johtopäätöksiä tehnyt kuin Tirkkonen. Tekstiä oli selvästi jonkin verran editoitu ja toimitetttu, mikä hieman häiritsi. Ikään kuin ei olisi osattu päättää, onko kyseessä omaelämäkertainen kertomus vai tyylipuhdas tietokirja? Nyt tyyli jäi roikkumaan siihen puoliväliin, mikä välillä häiritsi lukukokemusta, etenkin, kun loppua kohti toistoa tuli jonkin verran.
Hain kirjasta myös ratkaisuja, enkä joutunut pettymään. Suvi Tirkkonen teki radikaaleja ratkaisuja avioliittonsa ja oman onnensa eteen ja vaikuttaa siltä, että hän onnistui. Hieman olisin kyllä kaivannut pohdintaa toteutusvaiheesta, esimerkkejä ja vastoinkäymisiäkin. Nyt kirjaa lukiessa tuli tunne, että todellako noin helposti se kävi? Mies alkoi tuosta noin vain tiskaamaan, ja lopetti työnarkomanian? Suvi löysi sisäisen, eloisan ja leikkisän luolanaisen sisältään noin helposti? Joko minä olen estyneempi kuin luulenkaan, ja mieheni jääräpäisempi tapaus, tai sitten kirjailija on jättänyt jotain kertomatta.
Aion kuitenkin epäonnistumisen pelosta huolimatta kokeilla muutamia Tirkkosen ohjeita. Kirjoitan niistä seuraavassa postauksessani.
