What a feeling

Taas kerran ärsyttävä "se tunne, kun" -postaus, mutta pakko kirjoittaa, kun satuin vilkaisemaan opintorekisteriäni. Se tunne, kun siellä lukee filosofian maisteri. Priceless.

Ja vaikka en todennäköisesti koskaan tule työllistymään tarkalleen sille alalle, jolle valmistuin, niin on tästä FM-tittelistä jotain hyötyäkin. Vaihdan työtehtäviä kuun vaihteessa, eikä se onnistuisi ilman tätä ylempää korkeakoulututkintoa. Palkkakin nousee niin, että voin sanoa tienaavani hitusen enemmän kuin mediaanituloinen suomalainen. Opiskelu siis todella kannattaa!

Se tunne

En hirveästi pidä "Se tunne, kun.." -statuspäivityksistä, mutta se tunne, kun palautat vihoviimeisen opiskelutehtävän korkeakoulututkintoasi varten, se on erityinen tunne se. Gradusta sain arvosanan C, joten mies saa loppuelämänsä leijua sillä, että selvisi yliopisto-opinnoista paremmilla arvosanoilla.

Nyt sitten annetaan byrokratian pyöräiden pyöriä omaan tahtiinsa (toivottavasti pian!), ja lopputuloksena pitäisi olla maisterin paperit jo perjantaina. Palkkapäivänä! Ca-ching!

Information overload

Saan kunnian suorittaa vihoviimeisen tenttini perustutkinto-opiskelijana sähköisesti. Eihän siihen mennytkään kuin n+1 vuotta, joista yhden olin virallisesti äitiyslomalla, mutta who cares! Tai itseasiassa, I care, koska jos sähköinen tenttiminen olisi ollut silloin mahdollista, olisin varmaan suorittanut äitiysloman aikana enemmänkin kuin yhden kesäyliopistossa rimaa hipoen läpäistyn verkkokurssin. Isot laivat kääntyvät hitaasti, ja yliopisto on helvetin iso ja monitahoinen laiva, jonka kääntymiseen vaikuttavat ohjausliikkeiden lisäksi tuulet, merivirtaukset, kuun asento, ja aurinkotuuli.

Tenttiin lukemisen, työkiireiden, seminaarien, esitelmien, ja muuttuvien aikataulujen loputtomassa myllerryksessä aivoni tuntuvat tilttaavan. Olen joka päivä avannut blogin ainakin viisi kertaa, aloittanut kirjoittamaan jotain, ja todennut, että ei. Ei pysty. Sillisalaattia. Ei päätä eikä häntää. Näillä fiiliksillä onkin kiva taapertaa tenttiakvaarioon ja yrittää kirjoittaa jotain järkevää aiheesta muurahaisten sosiaalinen evoluutio. Luit oikein. Muurahaisten sosiaalinen evoluutio.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin.

Jäähyväiset ikuisuusprojektille

Olet kulkenut vierelläni viimeiset viisi vuotta. Kärsivällisesti olet odottanut, kun elämä on vienyt meitä eri suuntiin. Aina olemme kuitenkin palanneet yhteen. Olemme jakaneet niin onnistumisen (JES, tilastollisesti merkitsevä tulos!) kuin epäonnen (v*tun SAS-koodi ei toimi) hetket. Tulin riippuvaiseksi sinusta, viha-rakkaussuhteemme kulutti minua. Tänä syksynä kuitenkin päätin, että nyt tiemme erkanevat lopullisesti. Nopea repäisy sattuu, mutta vain hetken. Jää siis hyvästi, pro gradu-tutkielma! Tulen aina muistamaan sinut, niin hyvässä kuin pahassa. 

Lauantaillan huumaa

Mitäpä sitä muutakaan lauantai-iltana tekisi... #fuckmylife

Minä ja Iso G

Olen juuri sellainen n:nen vuoden opiskelija, jota tämän maan isokenkäiset herrat halveksivat. Tekosyynä tälle halveksittavalla laiskuudelleni käytän kahden lapsen ja vakituisen työn hankkimista. Soo, soo! Olisi pitänyt suorittaa putkitutkinto 5 vuodessa tukka putkella, eikä harrastella mitään vähäpätöistä järjestö- ja ylioppilaskuntapuuhia, ja ehdottomasti pitää jalat ristissä valmistumispäivään saakka.

Muistan kuinka olin vuonna 2008 kuuntelemassa Juha T Hakalan luentoa graduongelmista, ja silloin päätin, että minusta ei ainakaan tule graduongelmaista. Ah, kuinka ihanan sinisilmäinen ja viaton olinkaan! Tai pikemminkin: kuinka vähän minulla oli oikeaa tietoa gradun tekemisestä, ja kuinka sokea olin omalle laiskuudelleni.

Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes tulin raskaaksi. Esikoisen raskaushan ei mikään vahinkolaukaus ollut, vaan 1,5 vuoden lääkäriputken lopputulos, sairaalan kirkkaiden valojen alla alkuun pantu (sic!). Raskaushormonit tekivät minusta onnellisen. Niin onnellisen, etten juurikaan välittänyt, valmistunko ikinä. Menin vielä naimisiinkin, ja häähuumassa katosivat viimeisetkin huolet gradusta. Hormoneja ja häähulluutta on helppo syyttää, mutta oikeasti olin myös laiska. Laiska tarttumaan toimeen ja istumaan alas tietokoneen ääreen. Itse aihe on mielenkiintoinen, ja välillä lähdekirjallisuutta lukiessa herää vanha kipinä, jos sitten kuitenkin ryhtyisin tutk... EI! Viimeistään gradun kirjoittaminen (ja lapsen saaminen) havahdutti minut todellisuuteen: olen laiska, enkä todellakaan riittävän kunnianhimoinen ja määrätietoinen ryhtymään 8-16 tutkijaksi. Konttorirottana hallinnon rattaissa pyöriminen on juuri sopiva leipätyö minulle.

Puheissani gradu on toki ollut "melkein valmis" jo lähes sen neljä vuotta, ja niinhän se on ollutkin: kaikki muu on ollut valmista paitsi itse kirjallinen tuotos! Nyt on kuitenkin tullut aika valmistua. Kahdessa kuukaudessa pitäisi viimeistellä iso G, tenttiä lopputentit ja lusia viimeisest seminaarit. Kiirettä pukkaa! Mutta gradu on ihan oikeasti melkein valmis. Enää tiivistelmät suomeksi ja englanniksi, yksi karttaliite ja viimeiset korjaukset.

Minulle sopii hengästyttävä tahti ja takaraivossa tikittävä deadline. Lisämotivaattorina toimii viimeinen mahdollisuus publiikkiin Turun Akatemiantalossa ennen suurremontin alkamista, sekä eilen varattu rantaloma, jonka mies lupasi valmistujaislahjaksi minulle. <3