Olen juuri sellainen n:nen vuoden opiskelija, jota tämän maan isokenkäiset herrat halveksivat. Tekosyynä tälle halveksittavalla laiskuudelleni käytän kahden lapsen ja vakituisen työn hankkimista. Soo, soo! Olisi pitänyt suorittaa putkitutkinto 5 vuodessa tukka putkella, eikä harrastella mitään vähäpätöistä järjestö- ja ylioppilaskuntapuuhia, ja ehdottomasti pitää jalat ristissä valmistumispäivään saakka.
Muistan kuinka olin vuonna 2008 kuuntelemassa Juha T Hakalan luentoa graduongelmista, ja silloin päätin, että minusta ei ainakaan tule graduongelmaista. Ah, kuinka ihanan sinisilmäinen ja viaton olinkaan! Tai pikemminkin: kuinka vähän minulla oli oikeaa tietoa gradun tekemisestä, ja kuinka sokea olin omalle laiskuudelleni.
Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes tulin raskaaksi. Esikoisen raskaushan ei mikään vahinkolaukaus ollut, vaan 1,5 vuoden lääkäriputken lopputulos, sairaalan kirkkaiden valojen alla alkuun pantu (sic!). Raskaushormonit tekivät minusta onnellisen. Niin onnellisen, etten juurikaan välittänyt, valmistunko ikinä. Menin vielä naimisiinkin, ja häähuumassa katosivat viimeisetkin huolet gradusta. Hormoneja ja häähulluutta on helppo syyttää, mutta oikeasti olin myös laiska. Laiska tarttumaan toimeen ja istumaan alas tietokoneen ääreen. Itse aihe on mielenkiintoinen, ja välillä lähdekirjallisuutta lukiessa herää vanha kipinä, jos sitten kuitenkin ryhtyisin tutk... EI! Viimeistään gradun kirjoittaminen (ja lapsen saaminen) havahdutti minut todellisuuteen: olen laiska, enkä todellakaan riittävän kunnianhimoinen ja määrätietoinen ryhtymään 8-16 tutkijaksi. Konttorirottana hallinnon rattaissa pyöriminen on juuri sopiva leipätyö minulle.
Puheissani gradu on toki ollut "melkein valmis" jo lähes sen neljä vuotta, ja niinhän se on ollutkin: kaikki muu on ollut valmista paitsi itse kirjallinen tuotos! Nyt on kuitenkin tullut aika valmistua. Kahdessa kuukaudessa pitäisi
viimeistellä iso G, tenttiä lopputentit ja lusia viimeisest seminaarit.
Kiirettä pukkaa! Mutta gradu on ihan oikeasti melkein valmis. Enää tiivistelmät suomeksi ja englanniksi, yksi karttaliite ja viimeiset korjaukset.
Minulle sopii hengästyttävä tahti ja takaraivossa tikittävä deadline. Lisämotivaattorina toimii viimeinen mahdollisuus publiikkiin Turun Akatemiantalossa ennen suurremontin alkamista, sekä eilen varattu rantaloma, jonka mies lupasi valmistujaislahjaksi minulle. <3
Oo! Mä oon huomannut tuota samaa "väliiks sillä valmistunko ikinä"-mentaliteetin, mitä raskaus, lisääntyminen ja henkilökohtaisen elämän mullistukset tuottavat. Tietenkin olen tällä hetkellä äärimmäisen katkera kaikille, jotka on selvinneet jo/edes/jopa graduvaiheeseen, kun eilen eka kandisemma sai aikaan lähinnä akuutin masennusreaktion.
VastaaPoistaMe varmaan opiskellaankin suht samaa alaa :D.
Kun katselee mun opiskeluhistoriaa, niin oli ihan tavoiteaikataulussa, 55 op/v tahdissa, ennen graduvaihetta. Siihen se sitten tyssäsi. Nyt kyllä olen taas mallioppilas, kun gradun ja lopputenttien myötä tuotan taas kotilaitokselle rahaa suorittamalla vaadittavat nopat.
VastaaPoistaHeh, ihan varmasti ollaan suht samalla alalla, ollaanhan me muissakin asioissa lähes siskon kummin kaimoja, ja lapsetkin siskon kummin kaiman lapsia. :D
Minä pääsin aikanani oman alan hommiin kesken opintojen, joten yllättäen (sarkastisia äänenpainotuksia ja ilmaan hipsuteltuja lainausmerkkejä tähän) vähän hiipui opiskeluinto. Onneksi tuli pakkorako valmistua vanhan tutkintorakenteen mukaan, jottei joudu sitten tekemään ekstraa uuden vaatimusten mukaisesti. Reilu viikko siinä gradunvääntöhelvetissä meni, mutta tulipahan tehtyä (en toki tyhjästä polkaissut, jatkoin prosarista semman kautta samaa aihetta). Nykyään, kun tekisi mieli lähteä opiskelemaan Jotain Ihan Muuta, voi vain muistella noita turhaakin turhempia pakkopullaosuuksia niin karisevat turhat haihatukset mielestä. Tsemppiä vääntämiseen loppusuoralle! :)
VastaaPoistaKiitos tsempeistä! Loppusuoralla ollaan todellakin, ensi viikolla Iso G menee painoon. :)
Poista