Tässä elämä on

Horror-viikon nollasi täydellisesti eilinen PMMP:n jäähyväiskiertueen keikka Logomossa.

Ensimmäinen huomio: keikalla käyminen on hemmetin hyvää niska-hartiajumppaa ja kokonaisvaltaista liikuntaa. Ekan biisin aikana jo tunsi, kuinka veri lähtee kiertämään hartiaseudulla, ja keikan jälkeen jalat olivat mukavasti maitohapoilla.

Toinen huomio: Logomo on hyvä keikkapaikka. Tilaa oli hyvin, palvelut toimivat (paitsi ylläri-pylläri korttienlukulaitteiden kanssa oli ongelmia) ja lavalle näki kaikkialta.

Kolmas huomio: PMMP on tällä hetkellä Suomea kiertävistä bändeistä varmasti valovoimaisin lavalla.

Leskiäidin tyttäret

En ole koskaan ollut suuri PMMP-fani. Festareilla olen käynyt kuuntelemassa keikkoja ja biiseistä kuunnellut lähinnä hittejä. Olen tykännyt biiseistä, mutta mitään suuria intohimoja bändi ei ole herättänyt. Mutta silti keikka vei mennessään, ja kaverin kanssa tuli vatkattua äippälanteita (kaverin äitiä lainatakseni), pompittua, laulettua, huudettua, heilutettua nyrkkiä ja taputettua.

Kiitos PMMP!

Neljäs huomio: pitäisi käydä useammin keikalla. Koska mikään ei vedä vertoja sille tunteelle, kun tuhatpäisen yleisön kanssa heilutetaan käsiä ja lauletaan täydestä sydämestä: "Tässä elämä on!"

Päivän WTF

Tämän päivän whatta fuck? -hetken tarjosi Prisman levylaarista eurolla ostettu lastenlaulu-cd "Omituisten otusten kerho" ja sen viimeinen raita "Robotti Ruttusen oikosulku".

Pähkinänkuoressa laulu kertoo kuinka Robotti Ruttunen haikailee jotain uutta säpinää, kun suhde vanhaan sähköhella-Ellaan on väljähtynyt. Eipä se Ellakaan siitä piittaisi, eihän niin vanhalla hellella tunteitakaan enää lie. Pian kohdalle osuu kuuma mikroaaltouuni, jonka "nappuloita Ruttunen rassas." Ella kuitenkin väikkyy mielessä, ja pian Ruttuselle tulee kilpailija, uusi tietokone, jonka matkaan mikroaaltouuni lähtee. Ruttunen palaa kuvaannollinen häntä koipien välissä Ellan luokse, ja lopuksi itketään yhdessä ja annetaan anteeksi. Jos ette itse usko, kuunnelkaa sanat vaikka tästä:

Siis WTF?! Sanat eivät riitä kuvailemaan, kuinka monella tasolla tämä tuntuu niin väärältä. Nykyaikana toki lapsille tehdään paljon kirjoja ja musiikkia vaikeistakin asioista: koulukiusaamisesta, kuolemasta, vanhempien avioerosta. Mutta jotenkin kolmannet osapuolet, pettäminen ja ylipäätään aikuisten ihmissuhdesotkut eivät mielestäni kuulu pienille lapsille. Voi olla, että olen kalkkis, ja muutenkin jumiutunut 1900-luvulle, mutta tämä kuuluu mielestäni samaan sarjaan kuin alakouluikäisten Salkkareiden katsominen. En vaan ymmärrä.