Nälkäpelit

Reading, the best excuse to avoid anything useful to do.

Paras tapa vältellä esseen kirjoittamista on aloittaa sci fi-fantasia-dystopian lukeminen. Siinä tuppaa unohtumaan myös sellaiset pienet seikat, kuten syöminen, nukkuminen ja suihkussa käyminen. Niinpä latasin tabletille Hunger Games: Catching fire ja heti perään Mockingjayn.

Olen paitsi Nälkäpelien, myös e-kirjojen suhteen hieman myöhäisherännäinen. Ensimmäiseen syynä on ollut pidättäytyminen: niin pitkään kuin graduni oli kesken, säännöstelin tiukasti lukemistani. Joskus repsahdin, ja siinä menikin sitten pari viikkoa vain kirjoihin uppoutuneena. Jäätävä morkkis seurasi, kun havahduin kahden viikon jälkeen post-apokalyptisen fantasiamaailman perukoilta (olin lukenut Justin Croninin järkälemäisen The Passagen), ja totesin, että tätä menoa mies pakkaa lapset ja lähtee.

Sen jälkeen totesin, että kohtuus kaikessa, ja olen totutellut lukemaan pikkuhiljaa, en ahmien. E-kirjojen suhteen taas olen ollut hyvin skeptinen, mutta viime keväänä uskalsin kokeilla. Latasin Elisa Kirjasta Hannu Rajaniemen Kvanttivarkaan ja olin myyty. Lukeminen olikin vaivatonta, ja kaiken lisäksi sängyssä lukemiseen ei tarvinnut yövaloa! Parasta e-kirjassa oli kuitenkin se, että nyt reissuun lähdettäessä ei tarvitse pakata kahta tai kolmea pokkaria mukaan. Riittää, että lataa kirjat tabletille. Lundiaankaan ei tarvitse ostaa lisää hyllymetrejä.

Vaikka olenkin viime kuukausien aikana harjoittanut kohtuullisuutta, Nälkäpelien suhteen vanha himo voitti taas, ja uppouduin Katnissin tarinaan täysillä. Ensimmäistä kirjaa en alkanut lukea, koska olin katsonut elokuvan aivan vastikään. Tarina oli hyvin muistissa, ja Catching fire:ssa ei montaa rauhallista hetkeä tullut. Sen sijaan Mockingjay oli jossain määrin pettymys. Tuntui, että kirjailijalta loppuivat paukut kesken, ja ensimmäisessä osassa hätkähdyttänyt väkivaltaisuus tuntui puuduttavalta. Fantasiamaisempien pelien kuvaaminen luonnistui kirjailijalta paremmin kuin realistisemman sodankäynnin, sen turhuuden ja sattumanvaraisuuden kuvaaminen. Lisäksi Katniss oli ajoittain ärsyttävän teini-ikäinen ollakseen kuitenkin niin itsenäinen ja älykäs. Toisaalta, siitä pääsi yli muistamalla, että tunne-elämältään Katniss oli haavoittunut teini-ikäinen, ja siinä viitekehyksessä hänen käytöksensä oli ihan odotettavaa.

Kaiken kaikkiaan trilogia oli mielestäni kuitenkin hyvä, ja odotan innolla pian elokuviin tulevaa kakkososaa.

Loppuun vielä ihana lainaus Stephen Frylta, joka jälleen kerran on oikeassa: