Kaksi ajatusta jäi pomppoilemaan päähäni. Ensimmäinen on, että sukupolvien ketju pitää katkaista, ja opettaa lapset tekemään kotitöitä, myös pojat. Tässä olemme miehen kanssa tainneet epäonnistua surkeasti. Lapseni eivät nimittäin lähes koskaan korjaa leikkejään pois, koska kukaan ei pakota heitä. Ehkä kerran viikossa muistamme miehen kanssa puolihuolimattomasti komentaa "siivoapa legot pois", mutta useimmiten se unohtuu, ja legot lojuvat lattialla, kunnes minä iltahämärissä astun terävän Duplon kulman päälle, kiroilen kuin merimies ja heitän legot kauhealla vimmalla laatikkoon.
Keittiössä lapset kyllä hääräävät mielissään, osallistuvat ruuanlaittoon 1- ja 3-vuotiaiden taidoilla (esikoinen osaa jo kääntää todella hienosti lettuja!) ja tyhjentävät astianpesukonetta. Pyykkien ripustaminen sujuu vähän sinne päin, ja yleensä komennan lapset pois siinä vaiheessa, kun puhtaita vaatteita on enemmän lattialla kuin pyykkikorissa ja telineellä yhteensä. Lapset tykkäävät pyyhkiä pölyjä, ja pestä vessaa, mutta kummassakin on omat riskinsä. Yleensä esikoinen onnistuu tunkemaan pölyrätin DVD-soittimeen, ja kuopus juo vessanpöntöstä vettä, ennen kuin ehdin estää. Siivoamisen jälkeen on kuitenkin kaikilla iloinen mieli, ja pikku apureitakin yleensä väsyttää mukavasti:
Toinen ajatus on siivoojan palkkaaminen. Olen sitä pyöritellyt mielessäni siitä lähtien kun kuopus syntyi. Kotona ollessa ei tietenkään ollut rahaa, eikä oikein kehtaamistakaan palkata siivoojaa. Mutta nyt kun osittainenkin hoitovapaa loppui, ja tilille tupsahtelee taas tasaisesti kokonainen kuukausipalkka, on ajatus ulkopuolisen kodinhengettären palkkaamisesta alkanut kiinnostaa. Mutta, rekrytoimisen edellytyksenä pitäisi tehdä aikamoista salapoliisityötä, hankkia suosituksia ja tehdä haastatteluita (ja kenties koesiivous). Laiskuria laiskottaa ajatellakin sitä rumbaa, mutta pitäisiköhän sitä vain ryhdistäytyä yhteisen hyvän ja aviorauhan nimissä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti