Kello on seitsemän. Päiväkodista ja töistä on kotiuduttu noin pari tuntia aikaisemmin. Olet pistänyt Pikku Kakkosen pyörimään, laittanut ruokaa, komentanut lapset pöytään, syönyt ja ehkä korjannut vielä lautaset pois. Sitten se iskee. Kello seitsemän kooma. Rojahdat sohvalle, vaikka tiskikoneen voisi laittaa käyntiin, ja pyykkikorikin pursuilee yli äyräiden. Lapset kinuavat leikkimään, mutta silmäsi pysyvät hädin tuskin auki. Laitat lapsille yhden Oktonautti-jakson pyörimään digiboksilta, jospa ihan vain hetkeksi ummistaisit silmäsi... Ja sitten kello onkin jo kahdeksan, lapsille pitää laittaa iltapalaa ja aloittaa iltatoimet. Yhdeksään mennessä olet täysin virkistynyt, ja lasten mentyä nukkumaan oman ajan viehätys vie mennessään, ja ennen kuin huomaatkaan, kello on puolen yön ja tajuat, että taas yöunet jäävät reiluun kuuteen tuntiin!
Olen yrittänyt miettiä keinoja, miten kello seitsemän kooman voisi selättää. Olen kokeillut vähähiilihydraattista päivällistä, mutta laihoin tuloksin. Olin keväällä 5:2-osittaispaastolla, ja paastopäivinäkin väsytti aina samoihin kellonaikoihin riippumatta siitä, mitä olin syönyt ja mihin aikaan. Muita keinoja voisi olla repäistä itsensä toimintaan, juoda kahvia tai valokolaa, nipistellä itseään, tai käydä kylmässä suihkussa. Kunnon hikilenkkikin voisi tehdä terää, mutta se ei käytännön syistä onnistu niinä päivinä, kun mies on omassa harrastuksessaan. Todella kiireisen ja stressaantuneen päivän jälkeen olen kyllä armollinen itselleni, antaudun kello seitsemän koomalle, ja lösähdän lasten kanssa sohvan nurkkaan. Ainakin yhden Oktonautti-jakson verran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti