"Äiti, mä en halua pistää noita villasukkia!"
"Mikset?"
"No kun niissä on leppäkertun kuva!"
"Mitä vikaa leppäkertuissa on?"
"No ne on niin tyttömäiset!"
...
"Mutta on leppäkerttujakin tyttöjä ja poikia, ei ne ole pelkkiä tyttöjen juttuja."
"Silti, ne on punaiset ja tyttömäiset."
"No, nää on sun ainoat villasukat, joten pistät ne jalkaan, ulkona on kylmä."
"En sitten näytä niitä kavereille päiväkodissa!"
"Joo, ei sun tarvitse." *silmienpyöritys*
Meillä on nyt alkanut se vaihe, jossa kaikki tyttömäinen on ällöä. Näköjään siihen kuuluvat leppäkertut, ja kirkkaanpunaiset villatumput. Sen sijaan punainen paita, jossa on autoja, on ok. Ja tietenkin valveutuneena kasvattajan mietin, missä olen mennyt vikaan? Enkö olekaan ollut niin sukupuolisensitiivinen kuin luulin?
Poika haluaa myös olla jo kovasti aikuinen, ajaa autoa, sekä käydä töissä. Hän osaa paiskata oven mielenosoituksellisesti, huutaa vanhemmilleen "te ette ymmärrä mua!" ja käyttää luontevasti sanaa "läppä" (as in "se oli äiti läppä"). Toissailtana poika tuli kylvyn jälkeen luokseni: "Äiti, mä luulen, että mulla alkaa kasvaa viikset."
4-vuotias esimurrosikäinen. Tätä olinkin odottanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti