lauantai 5. lokakuuta 2013

24 kuukautta sitten

Tasan kaksi vuotta sitten istuin bussissa, ja kellotin supistuksia. Ne tulivat tasan viiden minuutin välein. Aiemmin iltapäivällä olin kärsinyt jälleen yhdestä ylävatsakipukohtauksesta, ja jälleen kerran hakeutunut svo:lle, kun mies oli päässyt töistä. Kyse ei tälläkään kertaa (onneksi) ollut pre-eklampsiasta, vaan todennäköisin syy oli todella ylhäällä mahassa majaileva vauva, joka porasi luisella takamuksellaan jonnekin maksan ja pallean väliin ja aiheutti akuuttia hermokipua. Viikkoja oli jo 40+1 ja aloin olla kurkkuani myöten täynnä koko raskautta. Kätilö laittoi minut käyrille ja sain selkääni akupunktioneulat kohtua stimuloiviin akupisteisiin. Akupunktiosta ei mainittavaa apua ollut, mutta lääkärin tekemä sisätutkimus ja kalvojen irtipyörittely oli kuin taikuutta. Ei kylläkään mitään kivutonta taikuutta, mutta enpä sitä ollut synnytykseltä odottanutkaan. Lähdin ottamaan vauhtia Hulluilta Päiviltä, ja ensimmäinen supistus tuli seisoessani klo 20.30 bussipysäkillä. Kaksi ässää lisää keinokokoelmaan: sisätutkimus ja shoppailu.

Kotiin päästyäni esikoinen oli jo nukkumassa, ja mies lähti hakemaan ystäväämme lapsenvahdiksi. Söin jugurttia, join tuoremehua ja menin suihkuun. Olin vielä vähän epävarma, noinkohan lähtö sinä iltana tulee, mutta kun mies oli ollut reissussa jo 1,5 tuntia, aloin olla melko tuskainen. Lopulta mies tuli ystävän kanssa, ja pääsimme ajamaan TYKSiin. Olimme svo:lla 00.50, ja pääsin heti käyrille. En pystynyt olemaan makuulla tai istumaan, joten seisoin ja heijasin itseäni. Aloin olla melko kipeä, ja pyysinkin kätilön takaisin parinkymmenen minuutin käyrillä olon jälkeen. Kätilö tsekkasi kohdunsuun tilanteen, totesi sen olevan 3 cm:ä auki, ja synnytyksen käynnissä. Pyysin päästä ammeeseen, ja onnekseni se oli vapaana. Kuuma suihku ja ammeessa lilluminen auttoivat tehokkaasti rentoutumaan, tosin ammeen täyttyminen oli t-o-d-e-l-l-a hidasta. Tunnin verran jaksoin olla vedessä, sen jälkeen alkoi tuntua tarve jollekin tehokkaammalle kivunlievitykselle. Pyysin saada epiduraalin, ja kätilön tarkistettua kohdun olevan 5 cm:ä auki, kutsuttiin anestesialääkäri paikalle. Kätilö tarjosi minulle ilokaasua, mutta en uskaltanut ottaa sitä, koska pelkäsin, että epiduraalin tuomista pitkitettäisiin sen takia. Jälkikäteen vähän harmitti, sillä...

Sitten alkoikin tapahtua. Kätilön hakiessa lääkäriä, tuli ensimmäinen jättisupistus. Huusin kuin sikaa tapettaisi, ja tunsin kuinka kohdunsuu aukesi. Kätilö palasi anestesiahoitajan kanssa, ja minut rullattiin kyljelleni. Toisen jättisupistuksen aikana kätilö yritti ottaa vauvan sydänääniä, muttei onnistunut saamaan hihnoja kunnolla. Puristin mieheni kättä niin, että se meni siniseksi. Kolmas supistus tuli heti perään ja sen lopulla kuulin ja tunsin kalvojen puhkeavan. Puuskutin kätilölle, että nyt taisi mennä lapsivedet ja huomasin kätilön vilkaisevan selkäni takana seisovaa anestesiahoitajaa. "Ponnistuttaako", kysyi kätilö ja kun vastasin kyllä, käännettin minut selälleni. Olin kolmella supistuksella auennut loput viisi senttiä, ja pääsin suoraan ponnistamaan. Anestesialääkäri tuli huoneeseen, näki minut ja kätilön ja totesi: "Minua ei sitten tarvitakaan täällä!". Hoin vain "voi luoja, voi luoja, voi luoja" ja ajatus täysin lääkkeettömästä ponnistusvaiheesta tuntui hurjalta. Mutta onneksi kätilö tsemppasi, sillä terve tyttö oli maailmassa kahdella ponnistuksella. Ammeesta nousemisesta tytön syntymään ehti mennä n. 15 minuuttia. Tyttö oli pieni - ja aivan anoppini näköinen!

Vaikka loppurutistus olikin aikamoista haipakkaa, en missään vaiheessa pelännyt. Minua hoitanut kätilö oli supermahtava, tuki ja tsemppasi oikeassa kohdassa. Hän oli myös sopivan jämpti, kun meinasin panikoida nopeaa siirtymistä ponnistusvaiheeseen. Luomusynnytys oli ollut haaveeni, mutta silti yllätyin, että pystyin siihen. Tai noh, ehdinhän jo pyytää epiduraalin, enkä todellakaan voinut tietää, että loppu menisi niin nopeasti kuin se meni. Kaiken kaikkiaan toinen synnytykseni oli sellainen, että jos joku voisi taata minulle samanlaisen, menisin synnyttämään ihan koska vaan ja kuinka monta kertaa tahansa.

6 kommenttia:

  1. Olipa kiva lukea sun synnytyskertomus! Mulla meni toinen myös 'vahingossa' luomuna ja myös aika haipakkaa - ei nyt ihan noin nopeasti, mutta silti. Onnea kaksivuotiaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Vahingossa" luomuna on kyllä hauska ilmaisu, joskin ihan totta, koska olen yllättävän monen 2. tai 3. lapsen synnyttäneen äidin kertoneen synnyttäneensä vahingossa luomuna. ;) Kai se kertoo siitä, että a) kroppa ikään kuin tietää mitä tehdä ja b) toinen synnytys on usein nopeampi kuin ensimmäinen.

      Poista
  2. Ihana synnytyskertomus - aamun "mehut näytölle"-naurut anopin näköisestä vauvasta. Ja onnea äidille, 2-vuotiaalle ja koko perheelle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun ilme oli varmaan valokuvan arvoinen, kun tyttö nostettiin syliin. :D Ei mitään epäilystä isästä, niin isänäidinsä näköinen oli! Vähän kyllä nikottelin, kun olin odottanut minua muistuttavaa tummatukkaista vauvaa. Mutta niinhän se on, että vauvat yleensä muistuttavat isäänsä, ja vasta myöhemmin äidin piirteet tulevat esiin. Nykyisin sekä pojasta että tytöstä löytää myös mun piirteitä.

      Kaksvee ja muu perhe kiittävät onnitteluista! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Creative Commons -lisenssi
Tämän teos teoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen 3.0 Muokkaamaton -lisenssi.