Ujopissaajat

Koska työnantajamme on niin köyhä, ettei sillä ole varaa asentaa vessan oveen lukkoa, on meidän toimistolla päädytty kekseliääseen vanhaan hyvään ratkaisuun:

Vessa on varattu. Vai onko?

Itseasiassa varsinaisen vessan ovessa on kyllä lukko, mutta ujopissaajat haluaisivat myös vessan eteiseen eli käsienpesualueelle johtavaan oveen lukon. Koska mikään ei ujopissaajasta ole niin kamalaa kuin vessan oven taakse tulevat kuikuilijat, kuulemma. Lappu toimii hyvin, niin kauan kuin ujopissaajat muistavat kääntää lapun vihreän puolen esiin poistuessaan vessasta. Viiden minuutin turhan odottelun jälkeen nimittäin alkaa kuumeinen mietintä: uskaltautuako kurkkaamaan vessaan vai ei? Mitä jos ujopissaaja saa sätkyn? Entä jos se johtaa takaisinvirtaukseen ja munuaisaltaan tulehdukseen? Voinko elää sellaisen syyllisyyden kanssa?

Totta puhuen sympatiani ovat ujopissaajien puolella. On varmasti aika kamalaa, kun joutuu pelkäämään muiden ihmisten yllättävän kesken vessareissun. Mukavampaa olisi, jos voisi suhtautua vessakäynteihin luonnollisesti, ilman turhaa häpeilyä. Pienet lapset ovat oivia häveliäisyyden karkottajia. Kun ei ole neljään vuoteen voinu laittaa kotona vessan ovea lukkoon, se unohtuu hälyyttävän usein myös yleisissä vessoissa. Uskon, että pienten lasten äidit ovat tämän vuoksi aiheuttaneet kanssaihmisilleen sellaiset traumat, että varattuihin vessoihin pahaa-aavistamatta törmänneistä on tullut ujopissaajia. Kollektiivinen pahoitteluni siis!