Hepuleita ja tarrataulu

Päiväkotiinlähdöt eivät ole oikein sujuneet meidän esikoisen kanssa. Lapset ovat tulleet vanhempiinsa: ovat illanvirkkuja ja aamuntorkkuja. Aikaiset aamut pitkän loman jälkeen eivät ole olleet herkkua meille kenellekään, mutta etenkään pojalle.

Toisinaan känkkäränkkä alkaa heti heräämisestä. Toisinaan aamu näyttäisi sujuvan mallikkaasti, kunnes tapahtuu jotain. Se voi olla mitättömän pieni asia: väärän väriset sukat, tai että pikkusisko istuu äidin sylissä, tai että poika ei ehdi katsoa Oktonautteja juuri tänä aamuna. Siitä alkaa huutokonsertti, joka usein jatkuu pyörän peräkärryyn tai auton takapenkille asti. Pyörän takana poika yleensä rauhoittuu itsestään, autossa sen sijaan äiti vääntää radion volyyminappulaa, kunnes takapenkiltä kuuluu: "Liian kovalla!" Sitten sovitaan, että musiikki hiljenee, kun poikakin hiljenee. Tepsii joka kerta.

Kannatan avointa, keskustelevaa, ja lapsen näkökulman huomioon ottavaa kasvatusta. Käytännössä ei vajaa 4-vuotiaaseen tunnu tehoavan muu kuin perinteisen kasvatuksen ikiaikaiset peruspilarit: uhkailu, kiristys ja lahjonta. Mikään määrä uhkailua tai kiristystä ei ole kuitenkaan auttanut, joten päätimme kokeilla lahjontaa. Se toteutetaan tarrataulun muodossa. Poika saa jokaisesta hyvin sujuneesta (= vaatteet päälle ilman kiukutteluja, ei huutokonsertteja (pieniä harmistuksia ei lasketa), ei nimittelyä, ei siskon kiusaamista) aamusta yhden tarran. Kun 10 tarraa on kerätty, saa poika palkinnon.

Tällä kertaa tarratauluun liimataan dinoja.

Olemme kokeilleet tarrataulua menestyksekkäästi aiemminkin (mm. ruokapöytäkäyttäytymisen suhteen). En ymmärrä miksi olimme taas hitaita, ja jaksoimme tapella kaksi viikkoa putkeen ennen kuin tajusimme kokeilla tätä menestyskonseptia. Poika on saanut kuuden päivän aikana jo neljä tarraa tauluun, eli aamuistamme 66 %:a on sujunut jo paremmin. Succes!