maanantai 1. joulukuuta 2014

Synttäreistä, periaatteista ja vähän niiden pyörtämisestä

Minulla on ollut yksi lastenkasvatusperiaate yli muiden: älä anna periaatteiden hallita. Ameriikan kielellä voisi sanoa: "Never say never."

Siksipä en tuntenut suurtakaan pistoa omatunnossani, kun päätimme miehen kanssa suostua esikoisen toiveeseen ja järjestää 5-vuotissynttärit Hoplopissa. Aiemmin (lue: vielä puoli vuotta sitten) olin tietysti vankasti sitä mieltä, että a) hirveää rahastusta moiset kekkerit ja b) ihan turhaa synttäreiden kaupallistamista, kyllähän lapsille riittää kakun syöminen ja onginta.

Esikoiseni on valitettavasti syntynyt siihen aikaan vuodesta, jolloin synttäreiden järjestäminen ulkona on haasteellista. Vaikka ainakin osin allekirjoitan väitteen, että sää on vain pukeutumiskysymys, on kieltämättä hieman eri asia viedä 10 viisivuotiasta laavulle makkaraa paistamaan aurinkoisena kesäpäivänä kuin räntäsateisena lauantaina, jolloin hämärä laskeutuu siinä klo 15.35.

Tuli aika, jolloin aika oli kortilla. Aika, jolloin työmatkani vievät kuudesosan vuorokaudestani ja neljäsosan valveillaoloajastani. Aika, jolloin ajatus lauantai-iltapäivästä kuuden viisivuotiaan kanssa tuntui kaikelta muulta kuin rentoutttavalta. Aika, jolloin 200 €:a siitä ilosta, ettei tarvitse siivota ennen ja jälkeen synttäreiden, olikin melko pieni hinta.

Poikamme kutsui paikalliseen Hoplopiin 10 ystäväänsä, päiväkodista ja sen ulkopuolelta. Synttäriaika oli rajattu 1,5 tuntiin, ei enempää, eikä vähempää vanhempien rajallisten voimavarojen vuoksi. Mukana menossa oli myös kolmevuotias pikkusisko ja tämän kaveri. Aluksi syötiin sopiva sokerihumala, avattiin ja lahjat ja sitten pistettiin menoksi. Kahdella aikuisella oli täysi työ pitää lukua ohikiitävistä lapsista. Luojan kiitos paikassa ei ollut toisia synttäreitä samaan aikaan!

Päivänsankari tykkäsi, vieraat tykkäsivät, vanhemmatkin tykkäsivät (ainakin järjestämisen helppoudesta).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Creative Commons -lisenssi
Tämän teos teoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen 3.0 Muokkaamaton -lisenssi.