Noloja tunnustuksia

Ajattelin aloittaa tämän viikon tekemällä noloja tunnustuksia. Sain kimmokkeen tähän postaukseen, kun katselin Gleen jaksoa "Guilty Pleasures", jossa käytiin läpi noloja kappaleita, joita kuoron jäsenet kuuntelevat salaa.

Siinäpä ensimmäinen nolo tunnustus: teinisarjat. Toiset katsovat tosi-tv:tä, minä amerikkalaisia teinisaippuasarjoja. Gleessä yhdistyvät itseasiassa kaksi noloa tunnustusta, sillä saippuaosuuden lisäksi rakastan sarjan musikaaliosuuksia! Musikaaleista puheenollen. Katsoimme lasten kanssa viikonloppuna Disneyn "Maija Poppasen", ja osaan näköjään edelleen kaikki laulut ulkoa. Krhm. Vaikka Dick Van Dyken cockney-aksentti on kaikkea muuta kuin aito ja kampaukset ovat taattua 60-lukua 1910-luvun sijaan, ei elokuva ole edelleenkään menettänyt hohtoaan. Itseasiassa, olen melko varma, että Maija Poppanen on THE elokuva, josta innostukseni kaikkeen historialliseen pukudraamaan on alkanut. Chim-chimeree!

Takaisin asiaan. Musiikin saralla luurankoja on kaapissa enemmän kuin Särkänniemen kummitusjunassa. Viimeisin lisäys "näistä ei puhuta kuin kännis ja läpäl" -listaan on Robin. Kaksi päiväkoti-ikäistä antavat täydellisen alibin "BOOM KAH"-biisin kuuntelulle repeatilla. Ja vaikka tunnenkin oloni vähintäänkin puumaksi, on Robin miehistynyt viimeisen vuoden aikana sillä tavalla, että jään seuraamaan hänen uraansa suurella mielenkiinnolla...

Tabletilla en tee tällä hetkellä mitää järkevää, vaan olen totaalisesti koukuttunut Angry Birds Go! -peliin. Ohjailen lintuja ja possuja aina kun ehdin, eli käytännössä lasten nukuttamisen yhteydessä. Voisihan tämänkin ajan kuluttaa jotenkin järkevästi, vaikka kirjaa lukien tai Yle Puhetta nappikuulokkeista kuunnellen. Onneksi peliaddiktioni ovat yleensä nopeasti ohimeneviä, kun saturaatiopiste on saavutettu.

Neljäs ja ehkä noloin viihteeseen liittyvä tunnustun on Johanna Tukiainen. Seuraan salaa tämän Suomen glamourin papittaren elämää erään nettifoorumin kautta. En ole asiaa tunnustanut edes ko. foorumilla, vaan olen hiljainen taustalija, joka ei kommentoi mitään. Kuulun siihen hamraaseen näätäjoukkoon, joka tykkää kauhistella, moralisoida, ja naureskella Tuksun turahduksille. Joskus on vaikeaa olla seurassa hiljaa, kun tietäisin niin monia mehukkaita yksityiskohtia, joita ei pelkkää SevenDays magazinea lukemalla tietäisi. Tämä on todellinen pimeä puoleni, josta ei edes rakas aviomieheni ja pitkäaikainen tukijani tiedä. Tosin viime aikoina koko näätäilystä on kadonnut hohto, kun meno Tuksun lähipiirissä on saanut traagisia piirteitä.

Kommentoijilta toivon tietenkin omia "guilty pleasureja". Paljastakaa, paljastakaa!