maanantai 9. joulukuuta 2013

Ei Hoosiannaa

Saimme päiväkodista kutsun joulukirkkoon. Se pidetään päiväkodin pihassa klo 8. Aamulla. Onneksi emme ole koskaan siihen aikaan päiväkodilla, vaan voimme hyvällä omallatunnolla ilmestyä paikalle riisipuuroa syömään.

Päiväkoti on selvästi ajatellut asiaa työssäkäyvien vanhempien kannalta. Mutta myös meitä uskonnottomia perheitä helpottaa, kun kirkollisten menojen välttämiseksi ei tarvitse nähdä kovin paljoa vaivaa. Kaikkialla ei ole näin. Ketään ei Suomessa enää pakoteta osallistumaan kristillisen uskon harjoittamiseen päivähoidossa (toista oli minun lapsuudessani), mutta uskonnottoman perheen lapset ovat kakkosluokan lapsia. Isojen ryhmä viedään seurakuntatalolle katsomaan nukketeatteriesitystä pääsiäisenä. Uskonnoton nelivuotias saa jäädä siksi aikaa pienten ryhmään. Pappi tulee päiväkotiin pitämään "nukenristiäiset". Uskonnottomat lapset saavat piirtää sen aikaa.

Varhaiskasvatussuunnitelmassa puhutaan lapsen henkisen kasvun tukemisesta. Mutta mitä alle kouluikäinen lapsi vielä ymmärtää uskonasioista, kun abstrakti ajattelu on vielä lapsenkengissä? Sen sijaan, että opettaisimme lasta uskomaan, olisi minusta tärkeää opettaa lasta ajattelemaan itse, kyseenalaistamaan ja olemaan tarpeen vaatiessa kriittinen.

Sitten on ne perinteet. Koska joulu ei ole joulu ilman Hoosiannaa tai Enkeli Taivaan veisausta, eikä kesä tule ilman Suvivirttä. Kieltämättä minustakin kauneimmat joululaulut ovat hengellisiä, ja Suvivirsikin tuo aina mieleen koulun juhlasalin, hiekan ja hien tuoksun, ja alkavan kesän odotuksen. Kumma kyllä suomalaisille tapakristityille, jotka käyvät kirkossa vain häissä, hautajaisissa ja ehkä sukulaislapsen rippijuhlissa, ovat nämä muutamat hengelliset laulut päiväkotien ja koulujen juhlissa vakavia, lähes elämää suurempia kysymyksiä. Niin vakavia, että lehtien tekstaripalstoilla solvataan vuoroin muslimeja, vuoroin punavihervassarikukkahattutätejä KUNNON suomalaisten perinteiden alasajosta. Minulla ei ole mitään perinteitä vastaan, mutta en ymmärrä miksi niiden ainoa vaalimispaikka on lapsen päiväkoti tai koulu? Jos kristilliset perinteet lauluineen ovat oikeasti ihmisille niin tärkeitä, miksi he eivät käy kirkossa itse perheineen?

Uskonnottomilta kaivataan suvaitsevaisuutta. Eihän tässä ole kyse käännytyksestä, ei kukaan tule lyömään Raamatulla päähän! Uskovaisia pitää suvaita, ja vakaumusta kunnioittaa. Koen olevani suvaitsevainen, enkä ole kieltämässä uskonnon opetusta koulusta, koska se on mielestäni yleissivistävää. Jokainen saa minun puolestani uskoa mihin haluaa, ja olen uskonnonvapauden kannattaja. Mutta minulle vapaus tarkoittaa myös vapautta olla uskomatta. Itse odotan aikaa, jolloin uskonnottomuutta aletaan kunnioittaa vakaumuksena. En tahdo ottaa osaa toisten uskonnon harjoittamiseen, ja sitä nämä pihakirkot, nukenristiäiset ja Hoosiannan veisuu ovat. Haluaisin, että lapseni voisi osallistua muun ryhmän mukana erilaisiin kulttuuri- ja kasvatustilaisuuksiin ilman uskonnollista pohjavirettä.

Monesti olen kuullut kysymyksen: mitä haittaa lapselleni on ruokarukouksesta tai virren veisuusta? Itse kääntäisin kysymyksen näin: mitä haittaa sinun lapsellesi on päiväkodista, joka on arvo- ja uskontoneutraali, jossa lähestytään asioita monesta eri näkökulmasta, ja tutustutaan moniin eri kulttuureihin ja uskontoihin?

2 kommenttia:

  1. No, mähän olen tästä paasannut ennenkin ja voisin paasata vaikka kuinka paljon... :D

    Mä kanssa pidän kaikenlaista tunnustuksellista uskonnonharjoitusta julkisessa instanssissa, etenkin kasvatuslaitoksessa, täysin mahdottomana perustella.
    Mutta tästä me ollaan varmaan aika samoilla linjoilla, joten voidaan vaan nyökytellä hyväksyvästi: Kodit hoitakoot kirkkoretkensä. Niin mekin ehkä tehdään, jotta voidaan mahdollisimman hyvin itse aivopestä omat lapsemme...

    Amen.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Creative Commons -lisenssi
Tämän teos teoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen 3.0 Muokkaamaton -lisenssi.