Töissä aika usein kiroan ihmisiä, jotka eivät lue ohjeita. Niin monen (lue: etupäässä minun) elämä olisi helpompaa, jos kaikki vaivautuisivat lukemaan ohjeet, sisäistämään ne ja toimimaan niiden mukaisesti. Ei sitten menisi turhaan kallista työaikaa samojen asioiden ohjeistamiseen kymmenelle eri ihmiselle erikseen. Sitä varten ne ohjeet ovat: helpottamassa yhteistä elämäämme. Mutta byrokraatin epävirallinen toimeenkuva onkin olla eräänlainen hallinnon yleismiesjantunen. Etenkin, jos tittelissä on sana "neuvoja".
Tänään sorruin sitten itse samaan. En lukenut ohjeita tarkasti. Varasin viime viikolla ajan poliisiasemalta lasten passihakemuksia varten. Lasten passikuvat - check! Huoltajien suostumuslomake - check! Oma passi mukana - check! Tämän tarkistuslistan läpikäytyäni hurautin lounastunnilla poliisiasemalle ja menin tiskille omalla vuorollani.
Virkalija kysyi: "Niin, missäs ne sun lapset on?"
Minä: "Eeeh....päiväkodissa?"
Ensi viikolla sitten kurvataan koko porukan voimin poliisiasemalle, jotta virkailija voi henkilökohtaisesti varmistua, että kyllä, minulla on jälkikasvuna yksi pellavapää ja yksi kaljupää.
Ei saisi nauraa, mutta tämä unohdus niin pelasti mun päiväni. Ja kuten FaBossakin kommentoin niin olisin taatusti itse tehnyt keväällä saman mokan.
VastaaPoista:D
PoistaMä olin niin voitonriemuinen kun astelin kaikki mahdolliset lipukkeet ja lapukkeet mukanani sinne poliisilaitokselle - ja sitten kävikin ilmi, että unohdin sen kaikkein oleellisimman. Ei ollut enää ihan niin voitonriemuinen olo...
Mulle kävi sama aikanaan kun passeja lapsille hain. Mä en edes tiennyt että heidän pitäisi olla mukana. Ja niin käsittämätöntä kuin se ajatuksena onkin niin se virkailija vertasi niitä passikuvia että täsmääkö lasten ulkonäköön. Ihan ei tullut olo että lasteni henkilöllisyys tuli varmennettua...
VastaaPoista