sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Ainekirjoitushaaste: Sankaritarina



Täti-ihminen antoi tämänkertaisen ainekirjoitushaasteen, joka osoittautui aika visaiseksi pähkinäksi. Tämä oli minulla ajastettuna, mutta muokkasin tekstiä niin moneen kertaan, ettei se ollut vielä eilen illalla julkaisukelpoinen. Noh, here goes nothing...

Isänpäivän korvilla media täyttyi sankaritarinoista isyydestä, aivan samalla tavalla kuin äitienpäivää ennen hehkutetaan sankariäitejä. Sankari-isät ovat yleensä leskeksi jääneitä 6 lapsen yksinhuoltajia, ihmishenkiä pelastavia palomiehiä, kakkosavioliittokierroksella koti-isiksi heittäytyviä entisiä uraohjuksia, tai alkoholisteista absolutisteiksi (miel. myös uskoon tulleita) isoisiä, jotka hakevat lapsenlapset päiväkodista.

Näissä sankaritarinoissa on yksi yhteinen tekijä: ne ärsyttävät minua. Oikeasti ei saisi. Oikeasti pitäisi olla iloinen, että joku on selvinnyt puolisonsa kuolemasta menettämättä järkeään. Että joku jaksaa sammuttaa toisten sytyttämiä tulipaloja ja pelastaa ihmishenkiä. Pitäisi olla iloinen, että joku osaa tehdä muutoksen parempaan suuntaan. Ja niin olenkin.

Mutta, toinen puoli minusta haluaisi ravistella juttuja kirjottaneita toimittajia. Mitä muuta puolisonsa menettänyt kuuden lapsen isä voi tehdä kuin selviytyä? Ei romahtaminen ole mikään vaihtoehto. Sitä näissä kaikissa jutuissa aina hoetaan: ei voi romahtaa. Lapset pitävät kiinni elämässä.

Palomiehet, ensihoitajat, poliisit, lääkärit. He kaikki pelastavat ihmishenkiä. Se kuuluu heidän ammattiinsa. Tekeekö se heistä sankareita? Entä sitten mielenterveyshoitajat, tai psykologit? Hekin pelastavat ihmisiä, tosin ehkä vähemmän ilmiselvillä tavoilla. Oikeastaan kuka tahansa meistä voi pelastaa toisen ihmisen, nimittäin kohtelemalla muita ihmisinä, olemalla ystävällinen, empaattinen, välittävä.

Kakkoskierroksella koti-isäksi jäävälle sankarille, tai entiselle alkoholistille taas haluaisin sanoa: olisit tehnyt ensimmäisellä kerralla oikein. Olisit jättänyt työt töihin, pistänyt korkin kiinni. Lastesi lapsuutta et saa takaisin, eikä mikään mitä teet, korvaa lastesi kokemaa kipua. Työnarkomaani ja alkoholisti voi olla myös hyvä isä, omanikin oli, mutta se toinen puoli jättää myös arvet, kuten minulle.

Sankarin määritelmä liittyy vahvasti altruismiin, omasta edusta luopumiseen muiden hyväksi. Tätä taustaa vasten jokainen vastuuntuntoinen ja roolinsa vakavasti ottava isä on sankari. Jokainen isä, joka jaksaa selittää 150. kerran miksi ulos pitää pukea kurahousut, on sankari. Jokainen isä, joka jaksaa pussata väsynyttä ja nalkuttavaa vaimoaan, on sankari. Jokainen isä, joka herää aina öisin rauhoittelemaan lasta, on sankari.

J. Karjalainen sen sanoi: me ollaan sankareita kaikki. Me vanhemmat.

7 kommenttia:

  1. Tosiaan, tosi karu ja kauhea ajatus, että ollakseen kunnon sankari, pitäisi ensin mokata kunnolla. Yleensä jonkun toisen kustannuksella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se aina saduissa menee: sankari mokaa, mutta ottaa opikseen ja loppu on historiaa. Draaman kaari on kaunis, mutta tosielämässä sankarin kulkeman polun varrelle jää haavoittuneita ihmisiä.

      Poista
  2. Itsekin kirjoitin sanka-isistä, tosin aivan erilaisesta näkökulmasta. Se onkin näiden haasteiden sokeri: Vaikka aihe näennäisesti on sama, ei tule kahta samanlaista tarinaa!

    Erittäin hyvin kirjoitettu, varsinkin viimeisen kappaleen allekirjoitan täysin - ja juuri noista syistä rakastankin omaa Miestäni, joka tekee juuri tuota kaikkea. Hän todella on meidän perheen sankari, kun nalkuttava äitivaimoke ei sitä useinkaan jaksa olla. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva käydä lukemassa sinun tarinasi, ja saada vähän toisenlainen näkövinkkeli! :)

      Poista
  3. Tuo media tapa rakentaa sankaritarinoita on kyllä mielenkiintoinen. Ja ihan oma alalajinsa ovat nämä antisankarisankarit: eräät urheilijasuuruudet nyt ensimmäisenä tulevat mieleen. Ovat sankareita siinä miten suoraselkäisesti epäonnistuivat.

    Toinen on tuo, että mitä enemmän lapsia, sitä sankarillisempi vanhempi. Miksi ei tasan päinvastoin? Sankarivanhempi on se, joka ei yleisestä paineesta tee sitä pakollista toista lasta vaan antaa kaikkensa yhdelle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunteisiin vetoavat tarinat myyvät, ja mikään ei taida myydä niin hyvin kuin ryysyistä rikkauteen -tarinan moninaiset versiot.

      Poista
  4. Mä en ollut ikinä tullut ajatelleeksi asiaa tältä kantilta. Tosi hyvä teksti, pisti miettimään. Karua!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Creative Commons -lisenssi
Tämän teos teoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen 3.0 Muokkaamaton -lisenssi.