Mielensäpahoittajaäiti

Kuten aiemmin sivumennen mainitsin, some on oiva paikka pahoittaa mielensä, jos sille päälle sattuu. Vanhemmuus, ja erityisesti äitiys, on helppo kohde iskeä vyön alle. Ja pahimmat iskut tulevat yleensä silloin, kun niihin ei osaa varautua. Vastapuoli ei tietenkään useimmiten tarkoita mitään pahaa, mutta ne rivien välistä luetut syytökset osuvat ja uppoavat.

Tällä kertaa tämä äiti koki mielensäpahoittajahetken, kun luki FB:stä erään tutun äidin angstia lapsen ensimmäisestä päivähoitopäivästä. Lohduttelin, että kyllä se huolehtiminen siitä hellittää, kun arkeen tulee rutiinia. Heti perään joku (ei-yhteinen tuttu) kommentoi, että ei se huolehtiminen koskaan lakkaa, se vain muuttaa muotoaan. Ja perään joku toinen kommentoi, että olisihan se kyllä outoa, jos ei lapsestaan huolehtisi.

Minä niin mieleni pahoitin, koska en enää joka päivä tajua huolestua lapsieni puolesta minun ollessa töissä ja lasten ollessa päiväkodissa. Minulla on lasten kuva työkoneeni taustakuvana, sekä pari printattua valokuvaa seinällä. En silti välttämättä uhraa työajastani heidän hyvinvointinsa huolehtimiseen muutamaa ohikiitävää hetkeä enempää.

Järkiminäni sanoo, että se on ihan normaalia. Meillä on ihan mahtava päiväkoti, jossa on ihanat, huolehtivat ja lämminhenkiset hoitajat ja opettajat. Päiväkodissa on avoin ja keskusteleva ilmapiiri, ja tähän asti ei mitään ongelmia ole ollut. Luotan hoitajiin ja opettajiin, heidän kykyihinsä hoivata, kasvattaa ja opettaa lapsiani sekä siihen, että minulle kerrotaan rehellisesti lapseni asioista. Miksi siis huolehtisiin joka päivä jatkuvasti?

Mutta tunneminäni, se, jolla oli huono omatunto tasan vuosi sitten siitä, että hain lapsille päiväkotipaikkaa vuoden vaihteesta, ei jostain syystä kuuntele järkiminääni. Se syyllistyy, se loukkaantuu, se pahoittaa mielensä. Sen mielestä tottakai jokainen Hyvä Äiti(tm) on huolissaan lapsistaan, jos ne eivät ole 24/7 silmien alla. Napanuora venyy tasan sen verran kuin näköyhteys, ainakin eskariin asti.

Miten saada järki- ja tunneminä kommunikoimaan keskenään, mielellään niin, että järkiminä on lopulta se, joka on niskan päällä?