Reipas tyttö ja muita latteuksia

Eilisen Hesarissa Karlssonin pilakuva herätti huomioni.

Lisääkö kotitöiden epätasainen jakaminen masennusta? En tiedä, mutta ei se ainakana helpota sitä.

Päivälliseksi nautittiin värisuora masennuksen torjumiseen:

Dippikasviksia, itsetehtyjä kananugetteja ja dippejä

Ihan vakavissaan, minua ärsyttää todella masennukseen ja sen ehkäisyyn liittyvät kehotukset. Masennuksen katsotaan edelleen olevan ensisijaisesti yksilön omasta tahdosta tai valinnasta kiinni. Vähäisemmälle huomiolle jäävät sisäsyntyiset (esim. alttius masennukselle, tai hormonaaliset muutokset) ja ympäristön vaikutukset (esim. sosiaaliset syyt, vakava sairaus, menetys).

Vaikka masennus oli jossain määrin muoti-ilmiö 2000-luvulla, liityy siihen edelleen sosiaalisia stigmoja. Avoimuus on lisääntynyt, mutta harva silti kertoo masennuksestaan muille kuin läheisimmille ihmisille. Minä, joka muuten olen avoimesti puhunut mm. lapsettomuudesta, olen valinnut hyvin tarkoin kenelle puhun synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Esimerkiksi töissä en ole maininnut siitä mitään.

Edelleen oletetaan, että masennus on pohjimmiltaan laiskuutta. Että jos masentunut ihminen vain reipastuisi, ei enää väsyttäisi ja alakuloisuus häviäisi. "Ylös, ulos ja lenkille!" "Syöthän kunnolla? Kasvissosekeittoa ja täysjyväleipää!" "D-vitamiinia ja kalaa!" "Unta saa, kun menee ajoissa nukkumaan!" Ympäristön hokemat kaikuvat päässä, ja lisäävät masentuneen kehää kiertävien ajatusten taakkaa. Jos vain olisin reippaampi tyttö, en itkisi. Jos vain olisin parempi äiti, en väsyisi. Jos vain olisin parempi ihminen, en masentuisi.

Terveelliset elämäntavat ovat kaikille hyödyksi. Oikeanlainen ravinto, reipas liikunta ja hyvä uni ovat kaikki tarpeellisia palikoita. Mutta ne eivät ole masennuksen syy. Ne voivat lievittää masennusta, mutta ne eivät paranna sitä. Avun hakeminen parantaa. Terapia parantaa. Lääkkeet parantavat. Aika parantaa. Kun pahimmasta itsesyytösten, väsymyksen ja ilottomuuden suosta nousee, ehkä jaksaa hymyillä ja lähteä lenkille.