Kaksi viikkoa kovaa työstressiä takana, ja koti kuin pommin jäljiltä. Eikä yhtään kiinnostaisi siivota. Ahdistaa koko sotku. Ahdistaa kuivuneet puurot kerniliinassa. Ahdistaa biojäteastian ympärillä pörräävät hedelmäkärpäset. Ahdistaa likainen vessan lavuaari ja tukkoinen suihkun viemäri. Ahdistaa epämääräiset vaatekasat, joista ei varmaksi tiedä, ovatko ne likaisia vai puhtaita. Ahdistaa, ahdistaa, ahdistaa.
Järjen tasolla tiedän, että sotkujen siivoamiseen ei menisi kuin kaksi tuntia - jos saisi siivottua rauhassa. Mutta kun ympärillä häärii kaksi alle 4-vuotiasta, on keskeytysten tulva väistämätön. Lapset voi ohjata auttamaan siivoamisessa, mutta silloin se kestää tuplasti pidempään. Jos lasten antaa leikkiä keskenään, on nahistelu taattu. Milloin joku kopsauttaa päänsä pöydänkulmaan, milloin isoveli vie pienemmän kädestä lelun. Kumpikin haluaa ajaa samaan aikaan potkuautolla, ja työntää nukenrattaita. Telkkarin katselusta ei tule mitään, koska painiminen on kivempaa, kunnes toinen putoaa sohvalta.
Mutta ei auta. Kun koti alkaa muistuttaa enemmän "Himohamstraajat" ja "Sillä siisti"-ohjelmien demoniselta jälkeläiseltä, on aika kääriä hihat ja tarttua imurinvarteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti