keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Parasta vuodessa 2014

Ajattelin vuoden viimeiseen postaukseen listata asioita, jotka oli parhaita tänä vuonna.

Pitkä kesäloma oli tosi ihana. Eka kerta melkein kymmeneen vuoteen, kun ihan todella lomailin; gradu ei roikkunut enää niskassa. Nautin lasten kanssa olemisesta, mökkeilystä, ystävien treffaamisesta ja ihan vaan oleilusta.

Työrintamalla tapahtui tosi paljon tänä vuonna. Opin ihan hirveästi uutta ja tapasin tosi kiinnostavia uusia ihmisiä. Tää uusin työ on nostanut itsetuntoani, oman itseni ja osaamiseni arvostusta. Olen ollut hirveän innostunut, innovatiivinen ja inspiroitunut.

Parisuhteeseen on mahtunut enemmän huippuhetkiä ja rakkautta kuin vastoinkäymisiä, mistä olen tosi kiitollinen. Tänä vuonna tuli 11 vuotta yhteiseloa täyteen ja syksyllä ei juhlittu viidettä hääpäivää, koska ei muistettu! :D Siitä huolimatta tuntuu tosi hyvältä just näin.

Lapset on just nyt ihan parhaassa iäss. Niiden jutut on niin mainioita! Kummallakaan ei ole hämmentävää kyllä kovaa uhmaa tällä hetkellä. Koko vuosi on ollut aika tasaista, toki tytär on saanut enemmän tahtoa. Hän on kuitenkin lapsista se tasaisempi ja mukautuvaisempi, tai ehkä esikoisen uhmailut ovat tehneet minusta kärsivällisemmän äidin. Mene ja tiedä. Lapset ovat toisaalta ihanan isoja, mutta silti tarpeeksi pieniä tulemaan vielä joka päivä syliin.

Tytär sanoo minua joka päivä ihanaksi äidiksi ja parasta on, että tänä vuonna olen uskonut sen.

3 kommenttia:

  1. Toi on kyllä ihanaa, kun lapset rutistaa ja sanoo kauniita asioita. Meidän kuopus (jo 2v hitsiläinen) on alkanut iltaisin toistella, että minä lakastan sua äiti. Liikuttava.

    Oikein hyvää uutta vuotta sinne toivottelee ex Vähänpä tiesin-Anu ;)

    VastaaPoista
  2. Toisaalta, mun fb-profiilista löysin tällaisen päivityksen: "Vaihdetaan harrastuksissa viihtyvä mies, kaikesta vastaanväittävä 4-vuotias, sekä äidissä roikkuva draama queen yhteen neljän viikon all inclusive Karibian risteilyyn. Once in a lifetime -tilaisuus! Halvalla lähtee!"

    Aika kultaa muistot? :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Creative Commons -lisenssi
Tämän teos teoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen 3.0 Muokkaamaton -lisenssi.