Twelve

Kuva: hatchette.com

Kirjoitin aiemmin, kuinka Justin Croninin "The Passage" aiheutti minussa kirjanahmimishäiriön. Kyse ei ollut vain vampyyreista, apokalyptisesta tarinankehyksestä, tai mielenkiintoisista henkilöistä. Jokin Croninin tyylissä kirjoittaa viehätti. Odotin jatkoa kieli pitkällä.

"The Twelve" kertaa alussa, onneksi, edellisen kirjan päätapahtumia. Kirjan rakenne noudattelee "The Passagesta" tuttua linjaa: tarina poukkoilee ajassa eteen- ja taaksepäin. Kummankin kirjan alussa kesti jonkin verran päästä juonesta ja hahmoista kärryille, mutta kun pääsi, sieltä ei helposti hypättykään pois.

Trilogioiden keskimmäisiä osia vaivaa aina sama ongelma: miten edistää juonta, säilyttää jännitys, mutta kuitenkin jättää suurimmat paukut viimeiseen osaan. Croninin ratkaisu on jokseenkin ennalta arvattava, ja kirjan loppukohtaukseen jää jännitettäväksi ainoastaan se, kuka päähenkilöistä selviää hengissä. Lisäksi kirjailijalla oli selvästi vaikeuksia päättää, kehen päähenkilöistä hän kirjassa keskittyy. Itseäni jäi harmittamaan, kuten viime kirjassakin, se, että Amy, jossa olisi aineksia vaikka kuinka herkulliseen hahmoon, jää tässäkin kirjassa ikään kuin sivustaseuraajan rooliin. Asiat tapahtuvat hänelle, hän on ikään kuin objekti täysvaltaisen subjektin sijaan.

Puutteistaan huolimatta kirja oli koukuttava, viihdyttävä, ja jokin road trip -kuvauksissa toi paikoitellen mieleen Neil Gaimanin "American Gods" -teoksen. Suosittelen vampyyrifaneille, jotka haluavat hirviönsä verisinä ihmistappajina kiiltokuvapoikien sijaan.