Yllätysvieraita

Saimme eilen yllätysvieraita. Äitini tuli puolisoineen käymään. Onneksi ihan täydellisestä yllätyksestä ei ollut kyse, vaan saimme peräti 2 tuntia varoitusaikaa (lue: paniikkisiivousaikaa!) :D

Tykkään, että meillä kyläillään, koska silloin joutuu siivoamaan. Vaikka itse suhtaudunkin sotkuihin enemmän välinpitämättömästi kuin neuroottisesti, en kuitenkaan halua altistaa vieraita ihmisiä meidän epäsiistille elämäntavallemme. Läheisten ystävien kesken en enää jaksa stressata jokaisesta tavarasta, läikkyneestä maidosta, tai villakoirapesueesta, joka näyttää pysyvästi muuttaneen meidän portaikkoon (kiroan rakennuttajaa, joka valitsi ah, niin modernin tumman puun portaiden materiaaliksi!). Sama koskee sukulaisia. Lasten nimijuhliin olen tainnut viimeksi jynssätä hormonihuuruissani paikat puhtaiksi, muuten siivoan vain kaikkein oleellisimmat paikat.

Mutta jos joku hiukan vieraampi ihminen sattuu meille kylään, otan heti stressikierroksia pienistäkin asioista. Vaikka meillä kyläileekin lähinnä naapuruston äitejä lapsineen, en osaa ottaa rennosti. Puunaan, jynssään, ja silti vieraiden tullessa voivottelen, kun meillä on näin epäsiistiä, ja lelutkin ihan hujan hajan ja hiekkaa eteisessä. Vastavierailulle mennessä tapahtuu yleensä sama. Emäntä voivottelee koirankarvoja lattialla, ja minä huokaan mielessäni: "Ihanaa, joku toinenkin, jonka käsivarresta ei kasva imuri!"