Ostimme vuonna 2005 miehen vanhemmille joululahjaksi Scrabblen. Jälkiviisaana voin todeta, että huonompaa joululahjaa ei olekaan. Ei, jos koko suku on yhtä kilpailuhenkinen kuin mieheni suku. Sinä jouluaaton iltana näin anoppini vihaisena ensimmäisen kerran. Miehen kohdalla kilpailuhenkisyys oli tullut selväksi jo silloin, kun voitin hänet toistaiseksi ainoan kerran Trivial Pursuitissa. Se, että mies on voittanut 13 kertaa 14:sta ei selvästikään auta, jos tuurilla tiedän paremmin vastaukset vuoden 1994 Trivial-painoksen kysymyksiin.
Esikoisemme on selvästi perinyt isänsä kilpailuhenkisyyden ja minun temperamenttini. Yhdistelmä ei ole uhma-ikäisessä mitenkään hedelmällinen. Tällä hetkellä ykkönen on esikoisen lempisana. Hän haluaa olla ykkönen, kaikessa. Pikkusiskoon verrattuna hän tietysti onkin ykkönen: nopeampi syömään, vikkelämpi juoksemaan, parempi pukemaan. "Mä olin ennen sua" on lause, joka raikuu meillä joka päivä.
Valitettavasti poika haluaa olla ensimmäinen myös asioissa, joissa se ei käytännössä ole mahdollista. Kuten päiväkotiin saapumisessa. Ikävä tosiasia on, että naapurin isä menee töihin puoli kahdeksaksi, kun meidän lapset vasta heräilevät. Vajaa neljävuotias ei kuitenkaan osaa vielä arvostaa myöhempään nukkumista, vaan joka aamu päiväkotiin menee maansa myynyt leikki-ikäinen, jota harmittaa, että naapurin tyttö ja paras kaveri oli TAAS häntä ennen päiväkodissa. Kaikkein katkerinta on tällä viikolla ollut se, että naapurin tyttö täytti neljä vuotta. Kaksi kuukautta ennen meidän poikaa. Poika haluaa olla jo neljävuotias, hän ON jo neljävuotias, ihan oikeasti! Pettynyttä itkua, huutoa ja raivoa. Edes parhaan kaverin tarjoamat Angry Birds-synttärikarkit eivät saaneet poikaa leppymään.
Järjellä ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Ei auta selittää, että kaikilla on syntymäpäivä, ja on paljon lapsia, jotka ovat syntyneet meidän pojan jälkeen. Ei, se ei auta, kun paras kaveri on syntynyt ennen ja on siis ensimmäisenä viettämässä syntymäpäiviä. Pikkusiskollakin on ensi viikolla synttärit! Mikä vääryys!
Voi pientä! Naurahtelin ääneen, vaikka voisin kuvitella, ettei sinua ihan aina naurata :) Meidän lastemme serkku on tismalleen samanlainen. Jostain syystä meidän 3v ei ole lainkaan kilpailuhenkinen. Onneksi, se tästä vielä puuttuisi! ;)
VastaaPoistaEi se aina naurata, ja toisinaan naurattaa ihan väärässä hetkessä. Vajaa 4-vuotias kun jo ymmärtää, milloin hänelle nauretaan. Tästä voisikin tehdä ihan oman postauksen joskus: onko ja jos on, niin milloin, sopivaa nauraa lapselle, jos hän käyttäytyy aikuisen mielestä huvittavasti?
VastaaPoista