Lupausten lunastaminen

Lopetin vanhan vuoden viimeiseen hyvään tekoon, ja kävin uuden vuoden aattona luovuttamassa verta. Ilokseni huomasin, etten ollut ainoa, ja maanantainakin oli kuulemma käynyt porukkaa ihan ruuhkaksi asti! Tulipa hyvä mieli. Loppuiltakin sujui rauhallisesti holittoman skumpan, juustojen ja Hercule Poirot'n seurassa. Lapset eivät paukkuja pelänneet, vaikka äiti vieressä piteli korviaan. Huomasi myös, että asutaan pikkulapsiperheistä koostuvalla alueella, koska puolen yön jälkeen naapurusto hiljeni täysin. 10 vuoden päästä onkin varmaan vähän eri meno, kun nykyiset vaalehapsiset pallerot päästelevät teini-iässä menemään...

Uuden vuoden lupausten lunastaminen alkoi eilen, eli en tiskannut. Tosin vielä pitäisi miehellekin tästä päätöksestäni ilmoittaa, mutta ainakin toistaiseksi tiskit ovat puhdistuneet ilman mutinoita, joten ajattelin katsella kuinka kauan tätä jatkuu. Toisaalta, mies onnistui jälleen pesemään yhden villaneuleeni tavallisen pyykin seassa, mistä kiivaan sanailun jälkeen totesin, että ehkä on parasta, jos pyykkihuolto siirtyy kokonaan minun vastuulleni, poislukien miehen hikiset säbäkamat, joihin en suostu koskemaan pitkällä tikullakaan. Siis kakkavaippojen pesu on ihan piece of cake miehen munasuojiin verrattuna. *hrrr*

Tänään jatkoin hyvällä otteella, ja maksoin pian avattavaan uuteen kuntosaliin vuosijäsenyyden. Logiikkana jälleen se, että ehkä tulee oikeasti liikuttua, kun siitä kerran on maksanut vuodeksi eteenpäin. Ensi viikon tiistaina menen vesijumppaan, ja salille sitten kun se suvaitaan avata. Tämän torstain käytän kuitenkin vielä laiskotteluun, ja teen itseni onnelliseksi menemällä elokuviin. Yksin. Nälkäpeli-trilogian toinen osa "Vihan liekit" täytyy käydä katsomassa ennen kuin se poistuu ohjelmistosta.

En ole myöskään vielä onnistunut syyllistymään siitä, että meillä on hemmetin sotkuista, vessat on pesemättä ja kaapit tursuavat epämääräisistä vaatepinoista. Siivoan sitten ensi viikolla. Ehkä.