tiistai 31. joulukuuta 2013

Onnellisuushaaste 2014

Luin kirjan "Himoitse, leiki ja rakasta" ja inspiroidun siitä tekemään itselleni Onnellisuushaasteen vuodelle 2014.


Onnellisuushaasteen 6 kohtaa:


1. Teen joka päivä yhden asian, josta tulen onnelliseksi.

2. Pidän kiinni omasta ajastani. Tiistaisin ja torstaisin harrastan liikuntaa. Ei tekosyitä, ei verukkeita. Jos miehellä on tärkeä meno, hän hankkikoon lastenvahdin.

3. Palkkaan siivoojan. 2 x kuukaudessa joku muu siivoaa meillä.

4. En tiskaa. Tammikuun alusta lähtien tiskaaminen on miehen hommaa. Jos astiat loppuvat (ts. mies ei hoida hommiaan), syömme kertakäyttöastioilta. Vastaavasti minä huolehdin perheen ruokahuollosta. Teen useamman ruokalistan, joita kierrätän. Suunnittelen viikon ruuat etukäteen, ja pidän suunnitelmasta kiinni.

5. Siivoan kaapit. Kierrätän turhat tavarat. Pidän ostosvapaata vähintään 3 kuukautta vuodesta.

6. Olen armollinen itselleni. En syyllisty, en marttyroi.

Himoitse, leiki ja rakasta

Olen aina hiukan karsastanut elämäntapaoppaita. Niissä onnen avain on yksinkertainen: muuta yksi (tai muutama) asia elämästäsi, ja kaikki on paremmin. Jo nuorena ymmärsin, ettei elämä ole yksinkertaista. On asioita, joille ei voi yhtään mitään. Se, mitä en ymmärtänyt, oli oma suhtautuminen ja millainen kokonaisvaltainen vaikutus sillä on. Näkökulman vaihtaminen voi kuulostaa helppoheikkimäiseltä ratkaisulta. Jos vain alan ajatella asioista eri tavalla, niin - naps! Tulen onnelliseksi. Mutta se ei ole helppoa, sen opin viimeistään terapiassa.

Kulunut vuosi on ollut suhteellisen tasapainoista aikaa minulle itselleni, ja myös parisuhteellemme. Miksi sitten tartuin (tai oikeammin latasin, koska e-kirja) Suvi Tirkkosen "Himoitse, leiki ja rakasta. Avioliiton pelastustarina" -kirjaan? Varmaankin siksi, että tasapainoisuudestaan huolimatta elämässäni on edelleen asioita, joiden toivoisin muuttuvan.

Kuva: Adlibris

Minulle on ollut tärkeää tuntea itseni ja menneisyyteni, jotta voisin löytää ratkaisut ongelmiini tässä hetkessä. Siinä mielessä "Himoitse, leiki ja rakasta" oli hyvin antoisa, koska siinä valotettiin hyvin menneisyyden suomalaisen naisen ja miehen rooleja perheessä ja parisuhteessa. Kätevän emännän roolin painolasti on nykynaisen harteilla edelleen. Mitä muuta tämän bloginkaan nimi kertoo kuin syyllisyydestä siitä, etten koe koskaan olevani riittävän hyvä vaimona, äitinä ja kodinhengettärenä?

Nämä patriarkaalisesta agraariyhteiskunnasta ponnistavat roolit vaikuttavat edelleen meissä, sillä menneisyys ei ole kovin kaukana, vaan edelleen läsnä omien vanhempiemme muodossa. Parisuhteen ja sen sisäisten roolien mallit omaksutaan jo varhaislapsuudessa. Ei ole samantekevää miten me käyttäydymme lastemme edessä. Tästä puhuimme mieheni kanssa paljon myös pariterapiassa, toisin kuin Tirkkosen pariskunta. Hiukan kaihersi, kuinka kirjassa lytättiin pariterapia. Ehkä meillä sitten sattui vain huikaiseva tuuri, kun saimme molemmat terapiasta paljon irti, vaikka olemmekin aina olleet keskusteleva pariskunta. Saimme myös niitä konkreettisia vinkkejä, joita Tirkkonen jäi omassa terapiassaan kaipaamaan.

"Himoitse, leiki ja rakasta" oli helppolukuinen ja kohtuullisen koukuttava kirja. Historiallinen näkökulma oli, kuten edellä jo mainitsin, mielenkiintoinen. Tosin jotkin evoluutioon viittaavat osat olisin jättänyt pois. Itse aiheen parissa puuhastelleena ja ihmisevoluutiota opiskelleena en olisi aivan niin suoria johtopäätöksiä tehnyt kuin Tirkkonen. Tekstiä oli selvästi jonkin verran editoitu ja toimitetttu, mikä hieman häiritsi. Ikään kuin ei olisi osattu päättää, onko kyseessä omaelämäkertainen kertomus vai tyylipuhdas tietokirja? Nyt tyyli jäi roikkumaan siihen puoliväliin, mikä välillä häiritsi lukukokemusta, etenkin, kun loppua kohti toistoa tuli jonkin verran.

Hain kirjasta myös ratkaisuja, enkä joutunut pettymään. Suvi Tirkkonen teki radikaaleja ratkaisuja avioliittonsa ja oman onnensa eteen ja vaikuttaa siltä, että hän onnistui. Hieman olisin kyllä kaivannut pohdintaa toteutusvaiheesta, esimerkkejä ja vastoinkäymisiäkin. Nyt kirjaa lukiessa tuli tunne, että todellako noin helposti se kävi? Mies alkoi tuosta noin vain tiskaamaan, ja lopetti työnarkomanian? Suvi löysi sisäisen, eloisan ja leikkisän luolanaisen sisältään noin helposti? Joko minä olen estyneempi kuin luulenkaan, ja mieheni jääräpäisempi tapaus, tai sitten kirjailija on jättänyt jotain kertomatta.

Aion kuitenkin epäonnistumisen pelosta huolimatta kokeilla muutamia Tirkkosen ohjeita. Kirjoitan niistä seuraavassa postauksessani.

maanantai 30. joulukuuta 2013

Frozen - huurteinen seikkailu


Kuva: Wikipedia
 Pojan elämän toinen leffa elokuvateatterin hämärässä koettiin tänään 3D:nä, kun kävimme katsomassa Disneyn uusimman kokopitkän piirretyn, Frozenin. Tai siis Prousenin, kuten poika sitä kutsuu.

Vaikka poika kaikella nelivuotiaan tarmolla julisti ennen elokuvaa, että hän ei sitten ainakaan mitään laseja laita päällensä, mieli muuttui nopeasti teatterin pehmeässä nojatuolissa. Onneksi alkuklippinä esitettiin uusretro ja hirvittävän hauska Mikki Hiiri -lyhytelokuva! Siinä 3D:stä otettiin kaikki irti ja vähän enemmän! Poika on edelleen täysin vakuuttunut, että Mikki & co. ihan oikeasti tulivat valkokankaalta lavalle!

Itse elokuva oli paljon ristiriitaisempia tunteita herättävä. Toisaalta, kyseessä oli täysverinen Disney-elämys lauluineen ja hienoinen maisemineen. Vaikutteita oli haettu Skandinaviasta ja Alpeilta, ja talven kuvaus pikkutarkkoine yksityiskohtineen oli huikean kaunista. Kuitenkin laulut tuntuivat aika ajoin päälle liimatuilta, ja vain tunnusmusiikki oli edes jonkinlaisia tunteita herättävä. En tiedä, onko aika ajanut jo minun Disney-vaiheeni ohi, vai tehtiinkö vanhoina hyvinä aikoina vaan paljon parempaa elokuvamusiikkia? Osaisin nimittäin unissaninikin Aladdinin tai Leijonakuninkaan laulut. Alun lyhyt Mikki-pläjäys nostatti huimasti odotuksia 3D:n suhteen, mutta pettymys oli karvas, kun tekniikan käyttö tarinan eteenpäin viejänä jäi niin vajavaiseksi.

Leffassa oli kuitenkin hauskoja kohtauksia, ja etenkin lumiukko Olaf sekä Sven-poro olivat pitkästä aikaa oikeasti hauskoja sidekickejä. Tarina irvaili ihan hauskasti Disneyn perinteisille pikaromansseille, ja tosirakkauskin löytyi sisarussuhteesta. Mutta silti pieni sisäinen feministini kiehui, kun jälleen kerran elokuvan tarjoama naiskuva oli niin kapea: kaunis, tiimalasivartaloinen, nuori. Toki naiset olivat pääroolissa, siskosten välinen suhde se kaikkein tärkein, ja naiset olivat jatkuvasti toiminnan keskiössä. Mutta heti alussa tyrkytetty käsitys siitä, että linnaan teljetty prinsessa-Anna kaipaa vapaudessaan ensimmäiseksi sitä oikeaa (hetero)tosirakkautta, on niin vanhanaikainen, että sen ummehtunut löyhkä leijui vienosti koko loppuelokuvan päällä. Jotain mielenkiintoista voisi löytää siitäkin, miten Elsan tunnelukkojen avautuminen kuvattiin hyvinkin seksuaalissävytteisesti. Something for the daddies?

Tärkein kriitikko taisi kuitenkin olla tuo nelivuotias. Hänen mielestään laulut oli hyviä, ja parasta oli, kun lumiukko-Olaf huusi Kristofille: "Ota mun pepusta koppi!"

Wrapping it up

Vuoden kuvissa oli jo jotain makuja kuluneesta vuodesta, mutta ajattelin vielä sanallisestikin keriä vuoden 2013 vyyhdin kokoon.

Jos vuosi 2012 ryvettiin pohjamudissa, niin vuosi 2013 oli tasaista nousua. Jostain syystä parilliset vuodet ovat aina olleet haastavimpia, ja parittomina vuosina taas on ollut helpompaa. Mielenkiintoinen ilmiö, mahtaakohan juontaa juurensa syntymävuoteeni?

Jokaiseen vuoteen mahtuu paljon uusia kokemuksia. Ajattelinkin listata kaikki vuonna 2013 kokemani uudet asiat. Lista on jokseenkin kronologisessa järjestyksessä.

Vuoden 2013 ekat kerrat:
  • Palasin äitiyslomalta töihin.
  • Vein lapset päiväkotiin.
  • Hain lapset päiväkodista.
  • Sairastin enterorokon. Auh!
  • Kävin Muumimaailmassa.
  • Näin ensimmäistä kertaa selvästi ilman silmälaseja aikuisiällä. Hyvästi rillit!
  • Kävin pääsiäisenä Tallinnassa. Tyttöenergiaa ja hyvää ruokaa!
  • Tein rosetteja. Nam!
  • Osallistuin täydennyskoulutukseen.
  • Kävin kansainvälisessä konferenssissa. Oli kivaa!
  • Kävin Särkänniemessä lasteni kanssa.
  • Pidin kolme viikkoa kesälomaa putkeen.
  • Kävin lapseni kanssa elokuvissa. Käyn uudestaankin.
  • Valmistuin maisteriksi.
  • Ostin samppanjaa Alkosta.
  • Söin parmesaanijuustokakkua. Nam!
  • Matkustin molempien lasten kanssa ulkomaille.
  • Kävin Kanariansaarilla.
Toivottavasti vuoteen 2014 mahtuu yhtä monta mieleenpainuvaa, hauskaa, ja liikuttavaa ekaa kertaa!

Vuoden 2013 kuvat



Lastenhuoneen seinä


Pieni fanityttö

Kevättä rinnassa

Tunnelmallinen Tallinna

Vauhtimimmi
Hylättyä kauneutta




Retken päätös





Mies imurin varressa


Valmista tuli!



<3 PMMP

Vuoden paras päätös

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Lomaa lomasta

Tänään päättyy kaksiviikkoinen joululoma. Vaikka loman ensimmäinen viikko sujui täydellisissä lomafiiliksissä, oli toinen viikko pakollisine sukulaisvierailuneen melko rankka. Kävisi työstä. Lauantaina kotiutuessamme olimme olleet poissa jo kaksi viikkoa. Se on pisin yhtämittainen aika esikoisen syntymän jälkeen. Siis neljään vuoteen.

Olen salaa tyytyväinen, että minun lomani loppuu jo tänään. Saan lomaa lomasta, sillä mies jää vielä lasten kanssa pariksi päiväksi kotiin. Minä saan omaa aikaa töissä, jossa ei ole ketään muuta. Saan luukuttaa täysillä juuri sitä musiikkia mitä haluan, mapittaa rauhassa papereita ja naputella exceliä kenenkään häiritsemättä. Ei hullumpi työvuoden lopetus.

Minuutin pidempi päivä kuin eilen

Talvipäivänseisaus oli viikko sitten. Päivät pitenevät minuutti kerrallaan kohti kevättä.

Tänään ulkona oli outo valoilmiö taivaalla, kun aurinko paistoi peräti 5 tuntia 50 minuuttia. Painuimme koko konkkaronkka pihalle.

Aurinkokellon mukaan eletään keskitalvea. Pihan viherkellon mukaan voisi hyvinkin olla 29.4.2014.

Valkeaa joulua ei Etelä-Suomeen saatu. Saataisiinkohan valkea tammikuu? Tai edes helmikuu?

tiistai 24. joulukuuta 2013

Hiljaisuuden syy

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, kuulemma. Annetaan siis kuvan kertoa syy blogihiljaisuuteen:

16.12. lensimme Lanzaroten lämpöön. Matka oli valmistujais- ja joululahja, josta koko perhe pääsi nauttimaan, ja johon suostuttelin miestä lähes kaksi vuotta. Onneksi reissu oli kaikin puolin onnistunut, koska muuten mies olisi varmaan suostunut lähtemään lasten kanssa matkalle sitten, kun ne osaavat jo itse tilata ravintolassa ruuat - englanniksi.

Matkaa edeltävä viikko ei tosin lupaillut kovinkaan hyvää. Minä ja mies teimme edeltävänä lauantaina molemmat rästitöitä, poika oli 39 asteen kuumeessa ja matkakohteessa riehui myrsky. Mutta maanantaiaamun valjetessa olimme kaikki reissutunnelmissa. Perillä meitä odotti mitä mahtavin lomasää.

Nyt on akut ladattu aurinkoenergialla pitkälle ensi vuoteen! Oikein mukavaa ja rentouttavaa joulua kaikille blogin lukijoille! <3 Näihin kuviin, ja näihin tunnelmiin:



 



perjantai 13. joulukuuta 2013

Lucian päivä - valoa pimeään

Lucian päivän aamu valkeni pimeässä. Koko yön olin kuunnellut Seija-myrskyn ulinaa nurkissa ja kolinaa kattopelleissä. Aamulla sain nauttia aamusuihkusta kynttilänvalossa. Vesi oli mukavan lämmintä, vaikka varpaita jo hiukan paleli. Lapsista oli jännittävää kulkea portaissa taskulamput kädessä. Vaatteita hapuiltiin komerosta hämärässä. Keittiöön sytytettiin kynttilät, jotta saatiin joulukalenterista luukku auki. Hämyisä, kynttilänvalossa vietetty aamu sopi hyvin Lucian-päivään. Seijalle kiitos! Tosin kahvia sain vasta töissä, iso miinus siitä!

Pieni toive kuitenkin Fortumin ahkerille sähkömiehille: olisi kiva saada sähköt takaisin iltaan mennessä. Pakastin eilen 5 kg:n luomukaritsan viulun. En haluaisi ottaa sitä matkaevääksi!

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

14 ... eiku kolme yötä jouluun on...

Vielä marraskuun puolella olin voitonriemuinen. Joulukortit tilattu! Joululahjat mietitty! Olen kerrankin ajoissa!

Joulukuun alkaessa somessa on esitelty jouluvalmisteluja: on joulusukkaa, käärittyjä lahjoja, joulukorttipajoja. Tykkää, tykkää, tykkää! Ei kateudesta vihreänä, vaan iloisena. Minäkin olen tänä vuonna ollut ahkera pikkutonttu! Joulukortit ovat kirjekuoressa. Lasten lahjat varastossa. Pienen joulukuusenkin koristelin.



Ei kun hetkinen... Kolme viimeistä työpäivää jäljellä. Joulukortit lähettämättä. Siskontytön joululahjan pistin vasta tilaukseen. Isovanhemmille lahjaksi suunniteltu DVD-elokuva lapsista on edelleen puoliraakileena tietokoneen editointipöydällä. Päiväkodin hoitajille tarkoitettuihin lumiukkosoppiin olen ostanut kaakaon.

That's it.

Kylmä hiki nousee otsalle. Mitä niille sisaruksille pitikään antaa lahjaksi? Entäs se isomummun palvelukodin osoite? Huomenna pitää pakata, mies on työmatkalla. Mikä päivä siivotaan? Pakko ottaa lapset mukaan kauppaan, voi ei! Koska minä sen elokuvan ehdin editoida? Entä mistä sisälehdet DVD-koteloihin? Ehtisikö vielä tilata valokuvakalenterin?!

APUA!!

maanantai 9. joulukuuta 2013

Ei Hoosiannaa

Saimme päiväkodista kutsun joulukirkkoon. Se pidetään päiväkodin pihassa klo 8. Aamulla. Onneksi emme ole koskaan siihen aikaan päiväkodilla, vaan voimme hyvällä omallatunnolla ilmestyä paikalle riisipuuroa syömään.

Päiväkoti on selvästi ajatellut asiaa työssäkäyvien vanhempien kannalta. Mutta myös meitä uskonnottomia perheitä helpottaa, kun kirkollisten menojen välttämiseksi ei tarvitse nähdä kovin paljoa vaivaa. Kaikkialla ei ole näin. Ketään ei Suomessa enää pakoteta osallistumaan kristillisen uskon harjoittamiseen päivähoidossa (toista oli minun lapsuudessani), mutta uskonnottoman perheen lapset ovat kakkosluokan lapsia. Isojen ryhmä viedään seurakuntatalolle katsomaan nukketeatteriesitystä pääsiäisenä. Uskonnoton nelivuotias saa jäädä siksi aikaa pienten ryhmään. Pappi tulee päiväkotiin pitämään "nukenristiäiset". Uskonnottomat lapset saavat piirtää sen aikaa.

Varhaiskasvatussuunnitelmassa puhutaan lapsen henkisen kasvun tukemisesta. Mutta mitä alle kouluikäinen lapsi vielä ymmärtää uskonasioista, kun abstrakti ajattelu on vielä lapsenkengissä? Sen sijaan, että opettaisimme lasta uskomaan, olisi minusta tärkeää opettaa lasta ajattelemaan itse, kyseenalaistamaan ja olemaan tarpeen vaatiessa kriittinen.

Sitten on ne perinteet. Koska joulu ei ole joulu ilman Hoosiannaa tai Enkeli Taivaan veisausta, eikä kesä tule ilman Suvivirttä. Kieltämättä minustakin kauneimmat joululaulut ovat hengellisiä, ja Suvivirsikin tuo aina mieleen koulun juhlasalin, hiekan ja hien tuoksun, ja alkavan kesän odotuksen. Kumma kyllä suomalaisille tapakristityille, jotka käyvät kirkossa vain häissä, hautajaisissa ja ehkä sukulaislapsen rippijuhlissa, ovat nämä muutamat hengelliset laulut päiväkotien ja koulujen juhlissa vakavia, lähes elämää suurempia kysymyksiä. Niin vakavia, että lehtien tekstaripalstoilla solvataan vuoroin muslimeja, vuoroin punavihervassarikukkahattutätejä KUNNON suomalaisten perinteiden alasajosta. Minulla ei ole mitään perinteitä vastaan, mutta en ymmärrä miksi niiden ainoa vaalimispaikka on lapsen päiväkoti tai koulu? Jos kristilliset perinteet lauluineen ovat oikeasti ihmisille niin tärkeitä, miksi he eivät käy kirkossa itse perheineen?

Uskonnottomilta kaivataan suvaitsevaisuutta. Eihän tässä ole kyse käännytyksestä, ei kukaan tule lyömään Raamatulla päähän! Uskovaisia pitää suvaita, ja vakaumusta kunnioittaa. Koen olevani suvaitsevainen, enkä ole kieltämässä uskonnon opetusta koulusta, koska se on mielestäni yleissivistävää. Jokainen saa minun puolestani uskoa mihin haluaa, ja olen uskonnonvapauden kannattaja. Mutta minulle vapaus tarkoittaa myös vapautta olla uskomatta. Itse odotan aikaa, jolloin uskonnottomuutta aletaan kunnioittaa vakaumuksena. En tahdo ottaa osaa toisten uskonnon harjoittamiseen, ja sitä nämä pihakirkot, nukenristiäiset ja Hoosiannan veisuu ovat. Haluaisin, että lapseni voisi osallistua muun ryhmän mukana erilaisiin kulttuuri- ja kasvatustilaisuuksiin ilman uskonnollista pohjavirettä.

Monesti olen kuullut kysymyksen: mitä haittaa lapselleni on ruokarukouksesta tai virren veisuusta? Itse kääntäisin kysymyksen näin: mitä haittaa sinun lapsellesi on päiväkodista, joka on arvo- ja uskontoneutraali, jossa lähestytään asioita monesta eri näkökulmasta, ja tutustutaan moniin eri kulttuureihin ja uskontoihin?
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Creative Commons -lisenssi
Tämän teos teoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen 3.0 Muokkaamaton -lisenssi.