keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Hormonihirviö


Kuulun valitettavasti siihen naisten 75 %:n enemmistöön, joka kärsii PMS- eli premenstruaalioireista. Mikä vielä valitettavampaa, nämä oireet ovat vain pahentuneet iän/lastensaannin myötä. 

PMS-oireiluni noudattelee melko universaalia kaavaa: turvotus, hiilarihimo, lyhyt pinna, kiinnostuksen puute mihinkään muuhun kuin syömiseen ja nukkumiseen, runsas unentarve ja huono unenlaatu, ja yleinen vittumaisuus. Jälkimmäinen oire on kuitenkin lähes katastrofaalista laatua. Olen osan kuukaudesta käytännössä empatiakyvytön kusipää, jonka kanssa on sietämätöntä asua.

Voisi tietysti, täysin oikeutetusti, sanoa, että elämässäni ja avioliitossani on varmaan jotain vialla, jos olen valmis rikkomaan perheeni, ja muuttamaan yksin erämaahan kerran kuukaudessa. Ainoa ongelma tässä on, että itseasiassa elämässäni ei ole mitään suurempaa vikaa. Eikä parisuhteessakaan, etenkin jos tarkastelee asiaa noin viikkoa ennen PMS-oireilua, milloin tilanne on päinvastainen. Elämä on yhtä ruusuilla tanssimista ja happy-happy-joy-joy:ta (ja panemista). Voisin jopa kuvitella tällaisen käytöksen täyttävän lievän bipolaarisuuden oirekuvan, ellei vaihtelu tapahtuisi 29 vrk:n sisällä.

Onneksi on tiede (<3), joka tutkii, olisiko tällaisen, selvästi fysiologisperäisen oireilun taustalla jokin evolutiivinen mekanismi. Ja kah, näyttää siltä, että on. PMS-oireilu on tutkimusten mukaan melko perinnöllistä (heritabiliteetti 30-80 %:a), eli taustalla on geneettinen vaihtelu, joka taas mahdollistaa luonnonvalinnan. MIKSI kysymys onkin hieman vaikeampi, mutta tutkijat esittävät, että vihamielisyys nykyistä kumppania kohtaan voisi johtua hedelmöityksen epäonnistumisesta. ("It's your fault!") Koska hedelmöittymisen epäonnistuminen voi kieliä kumppanin potentiaalisesta infertiiliydestä, PMS-oireilu pistäisi naisille vipinää punttiin ja kenties hakemaan syrjähyppyjä, jotta seuraavassa kierrossa natsaisi.

Nykyaikaan sovellettuna tällainen ajattelu tietysti tuntuu absurdilta, mutta kun otetaan huomioon, että lisääntymisfysiologiamme on samanlainen kuin esi-äideillämme 20 000 vuotta sitten, ei se olekaan niin hullua. En tiedä, lohduttaako tämä tieto ketään muuta, mutta minua se lohduttaa. Samalla kun säästän lasten terapiarahastoon (ikuiset traumat äidin flippaamisista), voin myös siirtää edes osan syyllisyydentunnostani sen puusta alas kavunneen esi-äidin niskaan.

tiistai 25. marraskuuta 2014

Trendsetter

Kyllästyin takista jatkuvasti tippuviin ja hukkuviin heijastimiin ja pistäviin hakaneuloihin. Niinpä päätin iskeä heijastimen kiinni saappaan varteen:

Odotan, että tämä leviää maanlaajuiseksi trendiksi. (Huomioikaa myös seksikkäät nokkakärryt taustalla, duunarius on nyt in!)

Ja tiedän, ettei heijastin ole suositellulla metrin korkeudella, mutta hei muoti. Lantiofarkutkin oli pitkään cool, vaikka niiden seurauksena myös munuaiset oli cool ja tulehtuivat. Nih.

perjantai 21. marraskuuta 2014

Kuulumisia väliajalta

Ajattelin, että jonkinlainen kooste kuluneilta 9 kk:lta (kyllä, ihan sattumaa on tämä ajanjakson pituus, vauvauutiset olisin kertonut jo edellisessä postauksessa) olisi ehkä paikallaan.

Keväästä ei kauheasti muistikuvia ole, sen verran haipakkaa oli elo. Tammikuussa liityin paikalliselle kuntosalille, ja kevään ajan kävin painonpudotusryhmässä. Tuloksia tuli, mutta valitettavasti syksyn, työmatkojen venymisen ja sairaistelujen myötä ne jäivät kyllä väliaikaisiksi.

Vuosi sitten laajennetusta perheestämme kuoli kolmen kuukauden sisään kolme koiraa. Se oli murheellista aikaa, mutta eläinrakkaina ihmisinä ei mennyt kovin kauaa, kun isovanhempien luokse mennessä kuului taas tassujen rapinaa lattialla. Ukin ja mummun perheeseen tuli heinäkuussa tällainen söpöläinen: 



Kesällä pidin työntäyteisen kevään vastapainoksi viisi viikkoa kesälomaa. Se vietettiin tiiviisti kotimaan maisemissa mökkeillen ja ihan vaan oleskellen. Sain myös elämäni ensimmäisen mehiläisenpiston ja järvisyyhyn (en suosittele kumpaakaan)!



Lapset kasvavat ja kehittyvät, heistä on jatkuvasti enemmän seuraa toisilleen, heillä on omia kavereita, omia menoja ja harrastuksia. 


Syksy on tosiaan ollut aika isojen muutosten aikaa. Vanha työpaikka jäi taakse, ja kuukauden päivät olen nyt opetellut uusia hommia. Hirvittävän mielenkiintoista, haastavaa, uusia mukavia ihmisiä, aikaisia aamuja ja myöhäisiä ihmisiä. Mies on ottanut paljon vastuuta lapsista ja kodista. Tarkoitus ei kuitenkaan ole jatkaa tätä rumbaa loputtomiin, vaan (lähi)tulevaisuudessa siintää muutto pk-seudulle.

Hiljaisuuden syy

Well, well, well... Siitäpä onkin kulunut kovin pitkä aika, kun olen viimeksi kirjoittanut mitään blogiin.

Blogihiljaisuuteen on niinkin mediaseksikäs ja jännittävä syy kuin muu elämä. Helmikuussa vaihdoin työtehtäviä, ja kevät oli hurjaa haipakkaa uudessa työssä. Ja sitten siinä kävi niin, että mitä pidemmäksi tauko kävi, sitä korkeammaksi kynnys kirjoittaa mitään nousi. Lopulta edessä oli sellainen Mount Everestin korkuinen tyhjän ruudun kammo, että sitäpä ei noin vain ylitettykään. Lisäksi koin kai jokaisen bloginpitäjän jossain vaiheessa läpikäymän eksistentiaalisen kriisin siitä, mitä ja mistä kirjoittaa. Lapsiperheen arjesta kirjoittaminen, uusien näkökulmien löytäminen koti-päiväkoti-työ-rumbaan tuntui jotenkin vaikealta. Toisaalta, en suhtaudu kovin intohimoisesti oikeastaan mihinkään muuhun kuin lukemiseen ja työhöni. Ensimmäisestä kirjoittamisen kynnys on hyvin, hyvin korkea (siis paljon korkeampi kuin Mount Everest), koska en usko kykyihini kriitikkona, ja jälkimmäisestä kirjoittaminen anonyymisti on jokseenkin hankalaa.

Miksi nyt sitten palaan tämän blogin pariin? Elokuussa satuin hakemaan jälleen uutta työtä, ja lokakuusta lähtien olen pendelöinyt kolmesti viikossa Turusta Helsinkiin. Yllättäen minulla onkin päivässä noin neljä tuntia aikaa, jolloin ainoa viihdyke on e-kirjojen ja musiikin lisäksi läppäri. Se Mount Everestkin on kutistunut vain Ylläs-tunturin kokoiseksi esteeksi.

Että ehkä tästä sitten tulee vielä aktiivisesti päivittyvä blogi. I make no promises.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Creative Commons -lisenssi
Tämän teos teoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen 3.0 Muokkaamaton -lisenssi.